tiistai 21. joulukuuta 2010

Edes joululoman verran aikaa...

Olen ollut pitkään harmissani, että rakastamani kirjaharrastus on lukion tuoman kiireen ja stressin vuoksi jäänyt lähes kokonaan. Kirjojen lukeminen on kuitenkin asia, jonka äärellä pystyn rentoutumaan, josta nautin ja josta tiedän hyötyväni. Se on yksi mielikuvitusteistäni ja jos totta puhutaan, uskon olevani onnettomampi nyt, kuin silloin kun luin ahkerammin kirjoja. No, ainakin aion testata tätä olettamusta.

Tarkoituksenani on siis lukea kirjoja kirjojen perään ja kirjoittaa niistä sitten tänne pientä selostusta juonta paljastamatta. En pidä tarkkasääntöisten arvostelujen kirjoittamisesta, joten sepustukseni tulevat olemaan hyvin vapaamuotoisia. Pyrin kuitenkin helppolukuisuuteen ja selkeyteen. Ehkä yritän jokaisesta kirjasta tuoda esille pointteja, joiden vuoksi juuri se teos tulisi lukea. Kaikista teoksista niiden asioiden löytäminen ei ole niin helppoa...

Tällä hetkellä olen lukemassa Dodie Smithin Linnanneidon lokikirjaa, josta blogin nimi on saanut innoituksensa. Luultavasti huomenissa ilmestyy siis ensimmäinen arvostelu - tai pitäisikö sanoa kirjapäiväkirjasivu. (:
























Olen kovasti inspiroitunut muiden pitämistä kirjablogeista ja imenkin lukuideoita usein niistä. Paljon tulee myös ihan vain kierreltyä kirjastoa ja selailtua kirjoja niin kauan, että sopiva paketti on koossa (: Lukujonossa muun muassa

Alexandra Ripley: Scarlett
Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
Vendela Randelin: Elisabet

Toivottavasti tämä lukuharrastusksen uudelleenkäynnistäminen saa tuulta purjeisiin. Intoa ei ainakaan puutu, mutta aikaa senkin edestä... Olen optimistinen.. Kohta alkaa muutoinkin lukion lukuloma. Oppikirjojen lomassa voi hiukan syventyä myös muihin maailmoihin.

2 kommenttia:

  1. Sun bloginimi on aivan mahtava. :) Lisäisen blogisi listalleni kunhan ehdin, nyt tulin vain pikaisesti kehumaan nimeä ja ottamaan tuntumaa blogiisi...

    VastaaPoista
  2. Salla: Heh, hauska kuulla. Tervetuloa uudestaan ja lisäile listalle toki (:

    VastaaPoista