lauantai 25. joulukuuta 2010

Wendela (Wendla Johanna) Randelin: Elisabet


Kirjan oma esittely:

"Nuori, varakas kauppias Leonard Lindmark viettää sopuisaa perhe-elämää. Kaunis Elisabet-rouva on kuuden avioliittovuoden aikana kiintynyt syvästi mieheensä, ja kolme pientä lasta vain entisestään lujittavat puolisoiden rakkautta. Vaikka mikään ei näytä voivan pariskuntaa erottaa, kaupungin uusi pormestari Rudolf Berg rakastuu tulisesti Elisabetiin eikä voi olla ilmaisematta tunteitaan. Hämmennyksekseen Elisabet huomaa tuntevansa vetoa ihailijaansa kohtaan. Pian kaupungilla kuiskitaan salaisista rakastavaisista."

Elisabet on kirjoitettu jo vuonna 1848. Teoksen alkuperäinen nimi on  Den Fallna, berättelse af Wendela. Se valottaa 1800-luvun porvarisnaisen elämää tanssiaisineen ja seurapiirikutsuineen, mutta myös kodin arkea. 

Elisabet on hyvin tyypillinen kolmiodraama-tarina ja muistuttaa hyvin paljon Minna Canthin Salakaria (tosin Salakari on kirjoitettu myöhemmin, joten se kaiketi muistuttaa silloin tätä). Nykyihmiselle tämä tarina ei ehkä tuo mitään uutta, mutta jos ajattelee teosta aikansa tuotteena se saattaa valottaa, kuinka arkaa tällaisen kirjoittaminen ja julkaiseminen oikeastaan oli. Nykyään kirjat, televisio ja realityelämä pursuvat uskottomuutta ja tietyllä tapaa se on suoranainen muoti-ilmiö. Elisabet ei kuitenkaan ole aikansa muodikkain nainen - päinvastoin!

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti. Kirjoittaja puhuttelee lukijaa vähän väliä ilmoittamalla, että "nyt tutustumme" johonkuhun henkilöön tai että "tässä välissä piipahdammekin katsomaan mitä" jollekin hahmolle kuuluu sillä välin kun joku toinen hahmo tekee jotain muuta. Tavallaan tuntui typerältä, että kirjoittajaa puhuttelee, mutta toisaalta se on nerokasta. En ole nykykirjoissa pahemmin moiseen törmännyt. 

Kirjan lukee nopeasti, sillä luvut ovat lyhyitä eikä kirjassa kaiken kaikkiaan ole kuin 194 sivua. Tousaalta, jos 
"unohduksiin jäänyt rakkausromaani viime vuosisadalta (1800-luvulta)" ei kuulosta omalta, en suosittele tarttumaan kirjaan. Loppujen lopuksi höpinä on melko pitkäveteistä edestakaisin sahaamista. Hauskojakin ja hieman outoja pilkahduksia löytyy, mutta missään nimessä itse en kokenut kirjaa viihdyttävänä. Täytyy sanoa, että Minna Cantin tapa kertoa on monasti mielenkiintoisempi. 

Miksi kirja kannattaa lukea?

  • se on nopealukuinen
  • se valottaa 1800-luvun naista melko hyvin
  • kirjan kerronta on mielenkiintoista
  • hyvä vertailukohta Minna Canthinsa lukeneille
Oma arvioni tähtinä: **½

1 kommentti: