sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Mikko Rimminen: Nenäpäivä
























[Juva 2010]


Kirjan oma kuvaus:

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan Hakaniemessä että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy. 


Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa taloustutkimuksen kyselytutkija. 


Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aioutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa.


Irman on pakko palata paikalle, mutta kiinni jäämisen pelko alkaa käydä hetki hetkeltä aiheellisemmaksi. 

Oma arvio:


Kuka päätti, että juuri tämä teos voittaa Finlandia-palkinnon? Kysynpä vaan...

Jo ennen kuin aloitin lukemaan kirjaa, kuulosti aihe minusta mielenkiintoiselta; nainen, joka eksyy soittelemaan vieraiden ihmisten ovikelloja, ja jonka täytyy keksiä jokin tekosyy sille. Tavallaan sitä ajattelee, että kirjan päähenkilö Irma kehittää tutkimustyö-tarinan vain siksi, että silloin hän kokisi pakkomielteensä oikeutetuksi. Mielenkiintoista kerrassaan...

Kirjan alku veti hyvin mukaansa - niin kauan kun päähenkilöstä tai tapahtumista kerrottiin jotain uutta. Jostain syystä pikkutarkka ympäristön ja muun kuvailu sekä asioiden paikallaan junnaaminen alkoi kuitenkin nopeasti ärsyttää, samoin kuin Rimmisen kieli. Kappaleet olivat usein liian pitkiä ja monet dialogit oli kerrottu seuraavaan tapaan:

"Soitin nyt sitten takaisin, Hyvä juttu, Niin, Ajattelin jo että olet pulassa, Jaa miksi, Kun kuulosti siltä että oli kumminkin hankala paikka, Oli siinä pojan kanssa tietysti vähän tilannetta, Ei se ole helppoa poikien kanssa, Nyt ollaan kumminkin Käpylässä, Jaa missö, Käpylässä, No mitä te Käpylässä, Poika heittää Keravalle, No mitä te nyt Keravalla, No mitäs luulisit, Jaa niin se lompakko tosiaan, Niin, Mutta että poika ajaa, Mitä, Poika ajaa, Mitäkuinka ei kyllä se ajaa osaa, Ei kun sitä minä että eikö sulla ole autoa, Jaa ei mutta kuinka niin, No junallako sinä täällä töissä kuljet, No juu ei vaan siis bussilla, Jaa, No olen minä itse asiassa yhtä autoa katsellut."


Äsyynnyin niin paljon jo tästä kerrontatavasta, että puolen välin jälkeen toivoin kirjan loppuvan mahdollisimman pian. Juttu junnaa paikallaan melkein koko kirjan, päähenkilö Irma on ärsyttävä ja monet kohdat kirjassa (mukaan lukien yllä oleva dialogi) ovat minusta vain turhanpäiväistä jaarittelua ja täytettä.

Oikeastaan vasta ihan lopussa kirjan pääsee taas eteenpäin ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Tosin lukemista rasittavat vieläkin liian pitkät kappaleet. Loppuratkaisu on mukava, mutta jostain syystä melko ennalta-arvattava. Tosin en nyt sitten tiedä onko ennalta-arvattavuus hyvä vai huono juttu. Riippuu kai teoksesta.

Kirjan ehdottomia hyviä puolia:
- idea on freessi
- muutamat henkilöhahmot ovat nerokkaita (vrt. Virtanen)
- päinvastaisuus nykypäivän asenteisiin  (--> kirjassa kaikki nuoret ovat hyväkäytöksisiä ja kohteliaita ja Irma tuntuukin kaipaavan "perinteisiä" vittu-teinejä)
- kirjassa on niin paljon turhaa jaarittelua, että välillä voi hyvällä omallatunnolla hypätä muutaman sivun ja edelleen pysyy kärryillä.

Oma arvio tähdissä:

**



lauantai 29. tammikuuta 2011

Seitsemän tunnustusta

Jättimäismäinen kiitos Laurenille yllätykestä, eli näistä ihanista tunnustuksista.


HAASTE: Seitsemän tunnustusta itsestä


1. En uskalla koskaan arvostella itseäni tai sanoa esimerkiksi jalan ollessa kipeä sen olevan tyhmä, sillä pelkään, että sille (tai jollekin muulle elimelleni) sattuu jotain, eikä minulla enää ole sitä.

2. Pidän äärimmäisen hyvä huolta pehmoleluista, joita olen säästänyt lapsuusvuosilta sänkyni päälle. Jos jokin esim. putoaa sängyltä, saatan hyvinkin pillahtaa itkuun, sillä pelkään siihen sattuvan.

3. Viihdyn paremmin yksin, kuin seurassa. Mutta silti olen kovasti sosiaalinen.

4. Yökkään entisen poikaystäväni kuvan nähdessäni, vaikken tiedä, mikä virallinen syy sille reaktiolle on (kaikelle on kai kuitenkin syynsä)

5. Olen kärkäs arvostelemaan Suomen euroviisukarsinnoista jatkoon päässeiden huonoutta ja suomalaisten kamalaa makua, vaikka hyvin harvoin itse äänestän.

6. En osaa istua ns. "normaalisti" eli jalat kiinni lattiassa (poikkeuksena paikat, joissa on pakko = kylä, juhla tai jokin julkinen paikka)

7. Olen roikottanut teininä tietämättäni äidin valkokultaista kaulaketjua housuissa... (ah, kultainen rokkarivaihe)

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Puf Behaviour
Sallan lukupäiväkirja
Järjellä ja tunteella
Le masque rouge - kirjablogi

perjantai 21. tammikuuta 2011

Sorruin...

PUOLUSTUS: ALEt on vielä käynnissä ja varsinkin nyt rupeaa viimeistään löytymään järkialennuksia. Minä sorruin yhteen, vaikken koekaan sitä negatiivisena sortumisena. Lupasin kyllä, etten osta tai lainaa uusia, mutta nyt ainakin näyttää siltä, että lupausta pitää muuttaa tarkoittamaan vain lainaamista. Kirjojen osto kun on niin tärkeää kun jotain sellaista löytää. En kirpputorillakaan millään voisi jättää hyvää halpaa kirjaa ostamatta. Lainaaminen en eri asia: ei vain mene kirjastoon.

Mutta siis sorruin seuraavaan kirjaan:
























Kuulin tästä jostakin ja kiinnostuin heti. Ei vain löytynyt kirjastosta ja kirjakaupassa se oli aivan liian kallis. Kunnes sitten tänään ruokaostosten yhteydessä tämä puikahti kärryihini 6,95 eurolla! Eli ihan mukavaan hintaan.

PS. Kirjassa on mielettömän kaunis kansi!!
Menee omien luettavien listaan odottelemaan vuoroaan.

tiistai 18. tammikuuta 2011

En tavallaan tehnyt vastoin UV-lupausta!

Tänään hain postista (R-kioski mikään posti ole) paketin, jota olenkin odotellut (ei sillä, että paketti olisi ollut myöhässä, vaan ihan vain odottamisen reimusta :D). Asioin viime viikolla huuto.netissä ja onnekseni olin ainoa huutaja Alelxandra Ripleyn Scarlett-kirjakaksikkoon. Kirjat lähtivät minulle kahdella eurolla, johon päälle postarit neljä euroa. Siis vain 6 euroa!

Kirjoista puuttuu kansipaperit, mutta en minä niistä välitä. Oikeastaan ne ovat vain ärsyttäviä, kun repeävät ja taittuvan niin helposti. Kirjat ovat siistejä ja tuskin malta odottaa, että pääsen käsiksi niihin :D



















En siis periaatteessa tehnyt vastoin UV-lupaustani ostaessani nämä kirjat, sillä minulla on paraikaa lainassa Scarlett kirjastosta. Tämä tarkoittaa vain sitä, että voin palauttaa kirjaston kirjat ja lisätä nämä omien luettavien joukkoon.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

Ensimmäinen ilmestyminen 2003
Suomeen 2004
Otavan Kirjapaino Oy
























Kirjan oma esittely:


Eletään vuotta 1913. Nuori kotiopettajatar Elsa Pendelton on uhrannut uransa huolehtiakseen autistisesta sisarestaan ja suostunut järkiavioliittoon itseään huomattavasti vanhemman antropologin kanssa.

Mutta maailma avautuu Elsalle, kun hän päättää lähteä mukaan miehensä tutkimusretkelle Pääsiäissaarelle. Edwardin on määrä tutkia jättiläismäisiä moai-patsaita, mutta kiehtova saari kietoo Elsan pauloihinsa. Hän löytää oman tutkimuskohteensa tulkitsemattomista rongo-rongo kirjoituslaatoista.

He eivät kuitenkaan tiedä, että kaukana Euroopassa on syttynyt sota. Saarta lähestyy saksalaisamiraali von Speen laivasto, jonka vierailu muuttaa kaiken.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin kasvitieteen tohtori Greer Farraday saapuu Pääsiäissaarelle tutkimaan siitepölyä. Greerin aviomies, kuuluisa tohtori Farraday, on kuollut, ja Greer uppoutuu ristiriitaisin tuntein saaren ainutlaatuiseen ekosysteemiin. Suostuuko karun kaunis saari raottamaan salaisuutensa verhoa?

Oma pohdinta:

Pääsiäissaari oli yllättävä teos. En odottanut maantieteellisen kirjan vievän niin täydellisesti mukanaan. Alusta alkaen kirja suorastaan imi mukaansa ja harmittelinkin monesti sitä, ettei oikein missään välissä ole ollut kunnolla aikaa istua ja vain lukea. Lukemiselle on ollut aikaa pääasiassa vain bussissa ja koulussa. 

Mielenkiintoiseksi teoksen tekee ehkäpä se, että siinä liikutaan monella eri aikakaudella, mutta kuitenkin samalla alueella, eli Pääsiäissaarilla. Kaikkein kutkuttavinta oli lukea Elsan, Alicen ja Edwardin elämästä saarella, vaikka jostain syystä heidän tarinansa oli koko ajan kaikkein ennalta arvattavin. 

Hienoja juonenkäänteitä, henkilöitä, historioita, tutkimuksia ja tietoutta koko kirja täynnä! En ihmettele, että kirjailija on saanut huikeat arvostelut ja että kirjan oikeudet on myyty 17 maahan. Kirja on kirjoitettu koukuttavalla tavalla, kieli on rikasta, ja vaikka hahmot tavallaan ovatkin melko tavallisia, ovat he samalla kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoisia. Aivan kuin lukisi oikeiden henkilöisen historiaa. 

Pääsiäissaari ovat ehkä tunnetuin moai-patsaistaan eli jos niistä lienee kiinnostunut, niin tämä on kyllä jo siitäkin syystä lukemisen arvoinen kirja. Maantieteellinen kuvaus sai ainakin minut pauloihinsa heti. Kirja on karu, mutta samalla hirveän lämminhenkinen. Henkilöhahmot ovat lämpimiä kukin taustoistaan huolimatta. Omaksi suosikkihahmokseni nousi kenties Elsa - päättäväinen ja äidillinen nainen, joka ehkä uhrautui liikaa. Toisaalta symmppistelin kovasti Edwardia kun taas Alicea en voinut sietää. Ihmisten poikkeamia on ehkä helpompi sietää tosielämässäm kuin kirjoitettuna - minun ainakin. 

Ehkä yksi miinus, jonka kirjasta löydän on se, että osa tiedosta oli liian hankalaa tavallisen maallikon ymmärrettäväksi. Olisin halunnut ymmärtää maantieteelliset asiat paremmin, mutta luullakseni asioita jäi ymmärrykseni ulkopuolelle. 

Miksi teos kannattaa lukea?
  • Maantieteellinen kuvaus on kattava
  • henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja samaistuttavia
  • kirja seuraa eri aikoja 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin. 
  • kieli on mukaansatempaava
  • kirja on lämminhenkinen 
  • kirja on saanut huikeat arvostelut
Oma arvioni tähtinä:

****½


torstai 13. tammikuuta 2011

Vastauksia kirjojen nimillä

Löysin tällaisen haasteen jostain blogista aikoja sitten, mutta vasta nyt toteutan sen. Eli tarkoituksena on siis vastata kysymyksiin kirjahyllystäsi löytyvien kirjojen nimillä. 

Oletko mies vai nainen?
- Kamelianainen

Kuvaile itseäsi
- Kirjavaras

Kuinka voit?
- Anna mun kaikki kestää

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Kylmä satama

Mihin haluaisit matkustaa?
- Helvettiin ja takaisin

Kuvaile parasta ystävääsi
- Suojelija

Mikä on lempivärisi?
- Laulu punaisesta rubiinista

Millainen sää on nyt?
- Lumen taju

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- Yhden yön tarinat

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Lumottu

Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Labyrintti

Millainen parisuhteesi on?
- Tabu

Mitä pelkäät?
- Kosto

Päivän mietelause?
- Jos näkisit rakastaisit

Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Juokse poika juokse

Miten haluaisit kuolla?
- Joen jumala

Mottosi?
- Taru on todellisuutta ihmeellisempää

perjantai 7. tammikuuta 2011

Haastetta vuodelle 2011

Monissa kirjablogeissa ihmiset näyttävät tarttuneen jonkin sortin kirjahaasteeseen ja minäkin päätin tarttua johonkin. Naakku ja kirjat -blogissa haasteena on lukea kymmenen kirjaa ja katsoa sen jälkeen joka kirjasta tehty elokuva. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ehkä tartun siihen myöhemmin tänä vuonna.

Le Masque Rouge -blogissa taasen haastetaan itsensä lukemaan omat kirjat loppuun ennen kuin uusia ostetaan tai lainataan. Jostain syystä tämä haaste kirpaisi kyllä sen verran itseäni, että päätin vilkaista kirjahyllyyni. Vaikka miten paljon lukemattomia kirjoja! Ja silti ostelen uusia, lainaan kirjastosta. Ei tule mitään! Pakko tarttu haasteeseen.

Siispä, minun vuoden 2011 haasteeni on:

LUE OMAT KIRJAT LOPPUUN!

Minulla on kaksi kirjaston kirjaa kesken, jotka aion lukea ennen haasteeseen tarttumista, mutta sitten aloitan jostakin seuraavan listan kirjasta:

Mikko Rimminen - Nenäpäivä
Edgas Allan Poe - Arthur Gordon Pymin selonteko
Mary Shelley - Frankenstein
Dan Brown: Kadonnut symboli
Nancy Mitford - Aurinkokuningas
Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit (Kohtalona 1930-luvun Suomi)
Annina Holmberg: Lumotut
Alastair Reynolds: Timanttikoirat, turkoosit päivät
Petra Hammesfahr: Pahantekijä
Eppu Nuotio: Kosto
Stephen King - Kuulolla
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Joe Hill: Sydämenmuotoinen rasia
Robert James Waller: Hiljaiset sillat
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Näiden lisäksi yhteisestä kirjahyllystä löytyy vielä lisää. Niihin palaan kuitenkin vasta sitten, kun tämä lista on purettu.