tiistai 3. toukokuuta 2011

Aislinn Hunter: Mitä meille jäi
























[kuva täältä]
KARISTO 2002
Alkuperäinen nimi: What's Left Us 2001

TAKAKANSI:


Jossakin Ontarion takamailla pikkusisaren tapaturmainen kuolema kietoo mielen lamaannuttavaan suruvaippaan kuin pysähtynyt, silmänkantamattomiin jatkuva luminen maisema. Suurkaupungin taukoamattomassa sykkeessä ajatuksetkin ovat kuumeisia ja eksyvät järjettömän tuntuisiin ratkaisuihin - sillan kaide Dublinissa houkuttaa kaupasta kotiin palaavaa Sarahia, puistolammen syvä vesi keskenmenon ja miehensä uskottomuuden nujerruttamaa Noraa. Lontoossa asuva, viimeisillään raskaana oleva Emma jäljittää vimmattuna perheensä vaiettua menneisyyttä. Emma näkee oman tilanteensa aviottoman lapsen yksinhuoltajana äkkiä uudessa valossa: historia näyttää vääjäämättä toistavan itseään.


Nuoren ja lupaavan kanadalaiskirjailijan kertomuksissa yhdistyvät taianomainen kieli, tummasävyinen todellisuus ja lämmin, lohdullinen ironia. Harkitun vähäeleinen kerronta jättää kytemään ajatuksia elämän arvaamattomuudesta. 


OMA ARVIO:


Yhteiskunta-ahdistuksen yksilöityminen

Vuonna 1969 syntyneen kanadalaisen Aislinn Hunterin käsistä ja ajatuksista syntynyt kuuden novellin ja yhden pienoisromaanin teos Mitä meille jäi (What’s left us) ilmestyi vuonna 2001 (Suomessa 2002).Teos on myös runoja kirjoittaneen Hunterin ensimmäinen, jonka jälkeen hän on kirjoittanut ainakin kolme teosta, joista erityisesti romaani Stay (2002) on saanut hyvää mainetta.

Mitä meille jäi on teemaltaan synkkä kokoelma, sillä sen teemoiksi kohoavat lähes väkisinkin epäonnisuus, elämän epäoikeudenmukaisuus ja sitä kautta itsemurha-ajatukset, jotka päätyvät lopulta itse tekoihin - riippuen tietysti täysin siitä, kuinka lukija tekstin tulkitsee. Teos on siis hyvin pitkälti pelkän tulkinnan varassa ja ymmärtämistä vaikeuttaa se, että novellit liikkuvat lomittain kahdella aikatasolla. Kirjailija on rakentanut novellinsa kertojanotteella, joka vaihtelee minäkertojasta puhuttelevaan ja siitä taas kolmannen persoonan kaikkitietävään kertojaan. Kertojanotteen lisäksi novellit rakentuvat myös hyvin pitkälti luetteloista, joista esimerkki seuraavassa:

“Lista.
Lista asioista joita Richard ei ole kiinnostunut muuttamaan. Ilmaistuna siten kuin edellisessä katkeransävyisessä hyökkäyksessä
(Richardin):

professorinvirkaansa
asuntoaan
hänen Gap vastaan Sally Ann -rinnastuksiaan
takkuista 1970-luvun John Denver -tukkaansa
kyvyttömyyttään tarttua siihen mitä suhteessa todella tapahtuu
toivomustaan että siitä hänelle kerrottaisiin
ärtymystään luettelomieltymystäsi kohtaan

Samassa esimerkissä, joka on novellista nimeltä “Lorun loppu”, tulee esille myös puhutteleva kertoja.

Päähenkilöitä novelleissa ovat naiset ja naisten kohtaloihin teos hyvin pitkälti perustuukin. Ensimmäisessä novellissa (“Hagiografia”) katolilainen, seksuaalisesti kokematon Sophie uskoo, että työskentely Triple-X-nimisessä pornoluolassa on hänen koettelemuksensa, kunnes lähes tragedian kautta hän eksyy hontelovartaloisen, Jumalaa rakastavan Jamien syliin, joka puolestaan salaa on luopunut osasta rakkaudestaan Jumalaa kohtaa rakastaakseen Sophieta vaikkei edes tunne häntä. Novelli on mielestäni kaikista kuudesta onnellisin, joskaan senkään ei ihan niin yksioikoinen ole, kuin kertomani ehkä antaa ymmärtää.

Mitä meille jäi on täynnä menetystä. Toisessa novellissa (“Elämme tässä maailmassa”) Arla menettää veljensä ja novellissa “Itselle” “kodikkaaksi olo- ja makuuhuoneyhdistelmäksi” muuttunut Nora päättää itse menettää itsensä ja tekee repäisevän teon. “Lorun loppu” -novellin Sarah puolestaan painiskelee muistilistojen, kysymysmerkkien ja käskyjen keskellä. Tämä novelli jää mielestäni kaikista kuudesta novellista eniten tulkinnan varaan loppuratkaisunsa puolesta.

Menettäminen on teemana myös kahdessa viimeisessä novellissa - tosin täysin eri tavoin. Traagisin ja surullisin kaikista novelleista mielestäni on viimeinen, nimeltään “Itkuvirsi”. Se on täysin vakava kertomus sisaren menettämisestä ja surun kohtaamisesta yliluonnollisen, surun kiteytymäksi muodostuneen hahmon, “Bansheen” kautta. “Bussipysäkillä ihastuneena ajatukseen” puolestaan tuo menettämisen vapaaehtoisen puolen. Tasapainottomaksi itseään kuvaava Clare ihastuu samalla bussipysäkillä kanssaan olleen herran skottiruutusukkiin ja alkaa nähdä niistä unta tutustuen samalla kyseiseen mieheen. Jo aivan ensimmäistä kertaa Mitä meille jäi -teosta lukiessani kyseinen novelli kohosi muiden yläpuolelle ja sai minut vaikuttuneeksi - tosin en tiedä miksi. Novelli on kaikista kuudesta ehdottomasti mielenkiintoisin, vaikka yleensä kiinnostun enemmän oikeasti traagisista teksteistä ja kohtaloista.

Jännittävintä novellikokoelmaa lukiessa on se, että tuntuu kuin kaikki hahmot ja heidän tarinansa voisivat sijoittua esimerkiksi samaan kaupunkiin ja vaikka vielä samaan aikaankin. Periaatteessa novellit voisivat olla otteita eri ihmisten elämästä keskiviikkona 22.9.2009 kello 12 ja puoli neljän välisenä aikana. Useimmista novelleista tosin käy ilmi, missä kaupungissa ja millä aikavälillä kaikki tapahtuu. Kaikkea kuvaillaan tarkasti, mikä tuntuu olevan Hunterille ominaista. Jos asuisin Dublinissa tai tuntisin kaupunkia, tietäisin varmasti mistä paikasta on kyse - niin tarkasti ja totuudenmukaisesti kirjailija tuntuu miljöötä kuvailevan. Kirjaa arvostelleiden paikallisten mukaan Hunterin kirjassa käyttämän alueet ovat aitoja ja tunnistettavia.

Tietyllä tapaa kaikki kirjan päähenkilöt ovat täysin toistensa kaltaisia, outoja, elämäänsä kyllästyneitä ja piilorohkeita naisia, joilla on sama päämäärä: tehdä muutos vallitsevaan tilanteeseen. He tahtovat eroon elämäntilanteestaan - toiset vähemmällä kun taas toisille irrottautuminen vanhasta merkitsee suuria tekoja. Monet novellien naisista kärsivät miehen pettämisepäilyistä, jonka lisäksi mukaan mahtuu abortteja, mielenterveysongelmia ja fobioita. Vaikka lähes kaikkia aiheita sivuutetaan jokaisessa novellissa, on jokaiselle henkilöllä silti jokin henkilökohtainen suuri ongelma, jonka kanssa hän painii. Lsiäksi lähes kaikki tarinat perustuvat siihen, kuinka sen kaksi henkilöä alun perin tapasivat. Tätä hetkeä kuljetetaan mukana lähes koko ajan. Tietyllä tapaa ärsyttää lukea tekstiä, joka antaa liikaa vastauksia.

“Mitä meille jäi“, tai pikemminkin suora suomennus “Mikä meidät jätti” on mielestäni oiva nimi teokselle. Novellit ovat kertomuksia siitä, kuinka jotain menetetään, kuinka asioista luovutaan ja kuinka annetaan periksi. Henkilöhahmot ovat kuin yhteiskunnan hylkiöitä surullisine kohtaloineen, joita kannattelee kuitenkin yksilöllinen rohkeus. Teos on ehkä kuitenkin liian nykypäiväinen antaakseen lukijalleen mitään uutta. On liian tavallista puhua mielenterveysongelmista, aviorikoksista, lapsettomuudesta ja peloista, koska kohtaamme niitä jokapäiväisessä elämässämme. Ehkä siksi tämä Aislinn Hunterin esikoisteos ei ottanut tuulta purjeisiinsa ilmestyessään vaan on jäänyt muiden yhteiskunta-ahdistusta käsittelevien kirjojen tavoin vähemmälle huomiolle.

ARVIO TÄHTINÄ:

***½


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti