sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

My baby is sick!

Tosiaan, pikkuinen Acerini sanoutui irti noin viikko sitten ja kovankaan yrittämisen jälkeen sitä ei saatu kotikonstein kuntoon. Ilmeisesti siitä on jokin osa rikki ja huomenna se lähtee korjaukseen. Toivottavasti se ei ole siellä ihan tajuttoman pitkää aikaa. Ja onneksi sain kaikean tärkeän pelastettua. 

Tämän vuoksi siis postaustauko, nyt olen äidin koneella ja saatan jotain kirjoittaa, mutta mitään kuvallista ei ole luvassa. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Huuto.net on kirjakeräilijän aarrearkku!

Olen tehnyt viimeaikoina kivoja kirjalöytyöjä Huuto.net:istä - vieläpä sellaisia, joita olen kipeästi kaivannut omaan kirjahyllyyni. Yksi lempikirjoistani - Niklas Rådström: Varjojen enkeli - on ollut ikuisuudet minulta piilossa. Silloin joskus lainasin sen kirjastosta ja nyt olen ainakin vuoden verran etsinyt sitä kirjakaupoista, divareista ja netistä. Vihdoin joku oli pannut kirjan Huutonettiin myyntiin - tosin samassa myytiin 22 muutakin kirjaa. Kysäisin myyjältä sitten asiallisesti, että suostuisiko hän myymään ko. kirjan erikseen ja suostuihan hän - minun onnekseni. Niklas Rådströmin Varjojen enkeli lähti kotiin neljällä eurolla (:























Kansipapereissa on hieman kulumaa, mutta se ei haittaa mitään, koska harvemmin nuo kansipaperit hyvinä pysyykään ellei niitä päällystä ( :

Lisäksi olen kaivannut Miika Nousiaiset Vadelmavenepakolaista, sillä se on kyllä mainioudessa yksi herkullisimmista kirjoista, joita olen lukenut. Toisaalta olen lukenut ko. teoksen jo joitakin vuosia sitten ja haluaisin sen lukea uudelleen hivenen "kypsemmällä" otteella. Tämä lähti 5,5 eurolla.























Vaikka olen yleisesti kirjakeräilijä, olen myös klassikkokeräilijä. Niinpä innostuin halvasta Vänrikko Stoolin tarinat -teoksesta, jonka sisäsivuilla on kuulemma paljon muistiinpanoja. On mielenkiintoista nähdä, mitä joku on aikoinaan kirjasta ajatellut ja löytänyt. Kirja ei tosin ole vielä saapunut ja alan pikkuhiljaa olla huolestunut, että saapuuko se koskaan :/

Viikonloppuna Laitilassa oli Munamarkkinat ja niiden yhteydessä käväisin Laitilan kirpputorilla. Kuin sattumankauppaa, löysin yhdestä hyllystä kirjan, josta olen haaveillut ja josta olen salaa ollut hivenen "kateellinen" yhdelle ystävälleni : DD























Dragonolgia!!! Suuri lohikäärmekirja. Se lähti mukaani vaivaisella neljällä eurolla siihen nähde, kuin kaunis ja iso kirja se on ( :

Toisin sanottuna - on taas lisää kirjoja, millä täyttää jo valmiiksi liian täyttä kirjahyllyä : DD

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Saran kirjat -blogissa arvontaa!!

Saran kirjat -blogi on muuttanut Vuodatuksesta Bloggeriin ja sen kunniaksi hän järjestää kirja-arvonnan, johon suosittelen kaikkia ottamaan osaa: niin ihania kirjoja on mahdollisuus voittaa.

Tästä pääset arvontaan.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
























Englanninkielinen alkuteos: Pride and Prejudice (1813)
JUVA 1996

TAKAKANSI:

"Englannin hilpein klassikko" Jane Austen (1775-1817) piirtää herkullisin vedoin näkyviin 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen. 


Ylpeys js ennakkoluulo on Jane Austenin pääteos. Kirjailijan ääni kaikuu tässä romaanissa yhtä raikkaana ja eloisana kuin teoksen ilmestymisaikoina, yli 180 vuotta sitten. 

OMA ARVIO:

Lähes jokaisen tulisi lukea tämä klassikkokirja, sillä niin hauska ja mukaansatempaava se on. Jos ei kirjasta innostu, niin vähintäänkin BBC:n tuottama kuusiosainen televisiosarja tulisi katsoa, vaikkei se aivan vedäkään kirjalle vertoja.

Olen lukenut Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen joskus aikoja sitten ja päätin lukea sen uudestaan hiukan aikuisemmalla mielellä. Täytyy sanoa, että ymmärsin kyllä huomattavasti paljon enemmän nyt, kuin silloin ennen. Toki tiesin tarinan kulun muutenkin, koska elokuva ja TV-sarja on tullut katsottua moneen otteeseen jo ennen kuin olin kirjan lukenut.

Oikeastaan tästä kirjasta on ehkä turha sanoa mitään, sillä lähes kaikki kirjoja rakastavat ovat tämän lukeneet ja muodostaneet oman mielipiteensä. Kenties minäkin vain tyydyn sanomaan, että kirja on niitä ihanimpia mitä olen lukenut. Se on niin aito ja vilpitön, hauska mutta totinen. Kirja tarjoaa henkilöitä, joita inhoan ja henkilöitä, joita suorastaan rakastan. Lisäksi saatoin koko kirjan ajan kuulla Darcyn äänenä Colin Firthin ja nähdä tapahtumat hänen tavallaan näytellä. Ei liene epäselvyyttä siitä, kuka onkaan lempihahmoni tässä kirjassa. Naisista Elizabeth, omalla tavallaan Jane ja lopussa Georgina ovat suosikkejani. Inhotukset kukin saa itse arvata ja itselleen luoda ja melko helposti ne on jopa arvattavissa : D

Ylpeys ja ennakkoluulo on klassikkoteos joka tulee lukea tai ainakin tarinaan tulee tutustua tavalla tai toisella. toiset saattavat katsoa, että kirja on pinnallinen ja kertoo vain rikkaista. Totta on, että kirjan aikakausi ylempiarvoisten keskuudessa saattoi olla pinnallista, mutta minusta kirja kuvaa hienosti myös sitä vaikeaa puolta, jonka ylempiarvoiset saattavat kokea avioliittomääräysten ja muiden saralla.

ARVIO TÄHDISSÄ:

*****
Loppuun vielä traileri kirjasta tehdystä sarjasta, joka on mainio: