sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Day 03 – Your favorite series

Suosikki kirjasarjani? Kovin vähän olen kirjasarjoja lukenut ja varsinkin aikuisille suunnattuja kunnollisia kirjasarjoja tuntuu edelleen olevan kovin vähän. Tottahan on olemassa Houkutus-sarjat yms... 

Ehdoton suosikkini sarjoista on kuitenkin Pikku Vampyyri, jonka olen lukenut kokonaisuudessaan - kaikki 18 kirjaa. Toivon ainakin, että tätä voi kutsua jollain tapaa kirjasarjaksi. 

Kirjasarjan ensimmäinen kirja, 1987

Miksi Pikku Vampyyri sitten on minulle niin rakas? Olen lukenut sitä lapsena paljon - useimmat kirjat useampaan kertaan. Rakastin tarinoita jo silloin - niiden lapsekasta mystiikkaa. Olen aina ollut kinnostunut vampyyreistä ja muista "mustan maailman" ilmiöistä ja siksi ehkä tämä kirjasarjakin koukuttin niin vahvasti. Se on uskollinen vanhalle kunnon Dracula-tarinalle, joka on muuten ainut oikea koskaan luotu tarina vampyyreistä. 

Voisin lukea Pikku Vampyyreitä vieläkin ja olenkin niitä ihan hiljattain alkanut etsiskellä Huuto.netistä ja muista lähteistä... Jos en muutoin ko. kirjoja löydä, niin sitten ainakin menen ja lainaan ne. 

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kolme kertaa? Hmm... vaikeaa ajatella, minkä olisi saattanut niin moneen kertaan kannesta kanteen lukea, mutta nyt kun ajattelen niin tulipa mieleen seuraava suomalainen klassikko:

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

[kuva täältä]

Tämä suomalainen klassikko on tullut luettua kyllä niin moneen otteeseen, että enää en kyllä kertaakaan jaksaisi. Toisaalta, jos opettajakouluun pääsen, niin varmasti joudun ko, teoksen vielä kertaalleen lukemaan - se on varmaa. 

Seitsemän veljestä on tullut luettua ensimmäisen kerran yläasteella pakollisella äidinkielen kurssilla. Lukeminen oli tuskaa enkä tykännyt teoksesta. Toisen kerran luin kirjan yläasteen valinnaisella kurssilla enkä siitä vieläkään tykännyt - joskin lukeminen sujui nyt helpommin. 

Uudelleen Seitsemään veljekseen törmäsin lukiossa - muistaakseni ensimmäisellä tai toisella äidinkielen kurssilla. Lukiossa kirja luetutettiin myös uudestaan - syytä en enää muista. Olen siis lukenut ko. teoksen neljä kertaa - en tosin omasta tahdostani. Nykyään täytyy sanoa, etten ole enää niin suuresti kirjaa vastaan kuin mitä olin - joskaan se ei kuulu suosikkiklassikoihini. 

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Day 01 – The best book you read this year

Paras tänä vuonna lukemani kirja? Kamalan vaikea kysymys, sillä olen kuluneen vuoden aikana lukenut monia hyviä kirjoja. Kotiopettajattaren romaani, Ylpeys ja ennakkoluulo, Pääsiäissaari... Valinnan vaikeus on aina yhtä suuri, mutta koska haasteen olen ottanut vastaan, on myös tehtävä valintoja. Siispä paras tänä vuonna lukemani kirja on...

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo



Ennen kirjan lukemista olin täysin tietoinen, mistä tarinassa on kyse, mitä käänteitä se pitää suurin piirtein sisällään ja millaista aikakautta eletään. Olin nähnyt kaiken kirjasta tehdyssä sarjassa sekä elokuvassa. Kirjan luettuani yllätyin kuitenkin täysin, sillä niin paljon tuntui uupuvan televisioversioista. Uppouduin teokseen täysin. Se oli samaan aikaan viihdyttävä, surullinen, vihastuttava ja onnellinen. 

Miksi se sitten päihitti Kotiopettajattaren romaanin ja Pääsiäissaaren? Kenties siksi, että kirja sijoittuu minulle rakkaaseen aikakauteen, koska Darcy on niin karvaansuloinen ja koska kirja on kaikessa yksinkertaisuudessaan sulaa klassikkoainesta, mitä toki on myös Kotiopettajaren romaani. Luin kirjan hetkessä, se vei minut mukanaan. Olisin halunnut sen jatkuvan ja jatkuvan, mitä en tahtonut Kotiopettajattaren romaania lukiessani. 

Eiköhän tässä tullut jo tarpeeksi syitä sille, miksi arvostan Ylepys ja ennakkoluulo -teoksen tähän astisen vuoden parhaaksi lukukokemuksekseni. Kirjasta tekemääni arvioon pääset tästä


30 Day Book Challenge

Monissa blogeissa olen tämän haasteen nähnyt ja kiinnostuin siitä itsekin. Yritän nyt siis kuukauden päivät joka päivä päivittää blogia kirja-arvioiden ohella myös päivän haasteella. Ihan kivaa ja uudenlaista mietittävää päiviini - kaivattua vaihtelua. 
30 Day Book Challenge
Day 01 – The best book you read this year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favorite series
Day 04 – Favorite book of your favorite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favorite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favorite writer
Day 14 – Favorite book of your favorite writer
Day 15 – Favorite male character
Day 16 – Favorite female character
Day 17 – Favorite quote from your favorite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favorite book turned into a movie
Day 20 – Favorite romance book
Day 21 – Favorite book from your childhood
Day 22 – Favorite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favorite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favorite book of all time


torstai 28. heinäkuuta 2011

Eppu Nuotio: Kosto


© Eppu Nuotio ja kustannusosakeyhtiö Otava 2007

TAKAKANSI: 

Hän ei tiedä, että minä olen tässä, näin lähellä. Että minä en epäröi, en peräänny viime hetkellä. Ei. Minä tukin tuon suun, lopetan tuon korvia vihlovan naurun. Ja kun hän kuolee, hän myös tietää kuolevansa. Showtime! Perintäpäivä lähestyy.

Pii Marin huomaa sen tv-monitoristaan ensimmäisenä: Liina Palonen on kuollut. Nuori nainen makaa saunan kaakelilattialla ihollaan murhaajan nastalla kiinnittämä viesti. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa sadoilletuhansille katsojille. Suosittu tosi-tv-sarja Isoveli on saanut odottamattoman käänteen. 

Poliisi eritää YLE:n aluetoimituksen, mutta juttu vuotaa nopeasi median ripoteltavaksi. Henkirikoksen tutkinta tuo jälleen yhteen ylikomisario Juha Heinon ja Piin, mutta suhteen kehittymiselle ei juuri jää aikaa. Kaikki eivät myöskään katso toimittajaa hyvällä. "Pii Marin, aina sä osut ruumiiden kanssa samaan paikkaan."

OMA ARVIO:

En ole rikoskirjallisuuden suurin ystävä - tai en ainakaan ollut tähän päivään mennessä. Rikoskirjallisuudella tarkoitan juuri tällaista Eppu Nuotiomaista tyyliä, jota olen karttanut kuin ruttoa, vaikka kirjailijaa ja hänen teoksiaan onkin kehuttu laajalti julkisuudessa. Onneksi kuitenkin UV-lupaukseni vuoksi jouduin tarttumaan tähän kirjaan, sillä muutoin olisin edelleen typerän mielikuvani varassa. 

Heti alusta alkaen kirja imaisi minut mukaansa. Pii Marinia kehutaan kansipapereissa hurmaavaksi ja juuri sitä hän on. Hän hurmasi minut muiden muassa ja nyt on sellainen olo, että täytyy saada myös muut kirjat, joissa hän esiintyy, luettaviksi. Ehkä kirjastosta löytyy syksyllä kun saan taas aloittaa lainaamisen??

Tosi-tv-murha ei sinänsä ole lähtökohdiltaan kovin mielenkiintoinen aihe, mutta kyllä siitäkin ihan kiintoisa verkko lopulta punotaan ja monissa kohdin huomasin oman aivokoppani raksuttavan melko kiivaaseen tahtiin yrittäessäni muodostaa jonkinlaisia päätelmiä siitä, kuka murhaaja on ja millä perustein. Päätelmää on kuitenkin vaikeaa asettaa oikein - ainakaan niin, että osaisi vielä perustellakin, sillä kaikkea tarvittavaa ei Nuotio paljasta kuin vasta sitten kun murhaajakin paljastetaan. Yhdestä asiasta, jossa lukijaa yritettiin johtaa harhaan, olin kuitenkin nopeasti varma. En voi kuitenkaan sitä paljastaa tai paljastaisin liikaa juonesta. 

Harmillista on, ettei kirjassa tosiaan jää aikaa Heinon ja Piin suhteen kehittymiselle. Rikosvyyhdin taustalle toivoisi vähän enemmän romantiikkaa, kuin pari pikaista yöllistä sessiota, jotka sitten kostautuvat välinpitämättömyytenä rikosselvittelyiden keskellä. Ehkä parin väleihin saadaan vielä lämpöä muissa kirjoissa....

Suosittelen kirjaa oikeastaan ihan kaikille - myös niille, jotka eivät rikoskirjallisuudesta ole kiinnostuneita. Eihän tuo juoni nyt kovin kummoinen ole, mutta ihan mielenkiintoisesti se pysyy kasassa loppuun asti ja saa lukijansa imaistua oitin mukaan. Minä luin kirjan yhdeltä istumalta - kun sain vain tarpeeksi aikaa. Kirja ei ole kovin paksu, vajaa 300 sivua ja kappale-etappeja on tiheästi. Mielenkiintoa kirjaan tuo myös se, että siinä kulkevat kaksi eri tarinaa, jotka kuitenkin liittyvät kiinteästi toisiinsa, rinnakkain. Nautin erityisesti hivenen alakultturimaisemmasta puoliskosta...

ARVIO TÄHDISSÄ: 

****


sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Alastair Reynolds: Turkoosit päivät


© Alastair Reynolds 2002
Alkuperäinen nimi: Turquoise Days
LIKE Scifi

TAKAKANSI: 

Turkoosit päivät -kertomuksessa sankarimaiset tutkijasisarukset Naqi ja Mina ryhtyvät selvittämään Mielenmuovaajien mysteeriä Turkoosi-planeetan valtamerissä. Ihmeellistä kohdetta pääsee lähelle vain uimalla. Toinen sisar hukkuu, toinen jää kaivaten pohtimaasn onnettomuutta. Oliko hukkumisella jokin tarkoitus? Totuus ei ole yksinkertainen.

OMA ARVIO:
Mikään tässä tarinassa ei tosiaan ole yksinkertaista. Tuntui, että tätä oli vielä vaikeampi ymmärtää kuin edellistä - eikä tässä edes puhuta matematiikasta. Minulta tuntui muuten vain menevät noodit ja muut muovaajatmitkälie täysin yli hilseen. Tästä syystä tämä tarina ei imaissut mukaansa samalla tavalla kuin edellinen ja odotin koko ajan teoksen loppua, joka ei sekään kovain kaukana alusta ollut. 

Olen aina ollut kiinnostunut merestä (en niinkään uimisen kannalta) ja siksi tässä teoksessa joku kaikesta huolimatta kolahti. Teos sisältää hirveästi tavallisia arvoja ja elämänmutkia huolimatta siitä, että teos sijoituu avaruusaikaan ja oudolle cyberplaneetalle. Arvoja ovat muun muassa rakkaus sisarrakkauden muodossa, pikasuhteet yms.. Tuttuja aiheita ovat hyvin vahvasti esimerkiksi läheisen menettäminen (useampaan otteeseen) ja petetyksi tuleminen. 

Meri kuvataan teoksessa lohdullisena, joskaan se ei ole kuten meidän meremme. Teoksen meri säilöö siellä uimassa käyneiden muistidataa ja siten uimaan mennessään omaan muistidataan sitoutuu muiden meressä uineiden tai sinne jääneiden dataa. Aihe herätti ajatuksen, että onko hukkuminen sittenkään niin julma tapa kuolla, kuin yleisesti ajatellaan. Vai voisiko olla mahdollista, että meri säilöö hukkuneistaan tärkeitä asioita - kuten esim. muistidataa? No, ken tietää..

Myöskään tämä teos ei ole pitkä eikä oikeastaan keskity kuin yhteen missioon. Timanttikoiriin verrattuna tämä sentään loppui - ja joten kuten ymmärrettävästi jopa. Lopun onnellisuusasteesta saa jokainen itse tehdä omat johtopäätöksensä, mutta minusta teos päättyy tyydyttävästi. Tälle kirjalla voin antaa samat suositukset kuin edelliselle - joskaan tämä ei imaissut minua samalla tavalla mukaansa. 

ARVIO TÄHDISSÄ:

**

Alastair Reynolds: Timanttikoirat


© Alastair Reynolds 2002
Alkuperäinen nimi: Diamond Dogs
LIKE Scifi

TAKAKANSI:

Timanttikoirat on jännittävä goottilaishenkinen mysteeri. Sen sympaattinen päähenkilö Richard Swift on onnensoturi, joka ei voi vastustaa kiusausta ryhtyä haasteista rankimpaan. Öykkärimäinen porho, Swiftin entinen ystävä Roland Childe, houkuttelee kokoamansa retkikunnan avaamaan oudon rakennelman sisuksia. Monumentti esittää vaikeita kysymyksiä, joihin seikkailijoiden on pakko vastata. 

Linnoitus ei hevillä luovuta salaisuuksiaan, eivätkä kaikki palaa tältä matkalta. Väärästä vastauksesta seuraa rangaistus, kuten vain epäröinnistäkin - kuolema. 

OMA ARVIO:

Lähdin lukemaan kirjaa sillä mielellä, että se on pakko lukea, koska muuten rikon UV-lupaustani. En ole koskaan olla Scifin ystävä kirjojen enkä elokuvien muodossa ja siksi en ollut innostunut tästä äärimmäisen scifihtämästä kirjastakaan. Luettuani kirjan ensimmäisen tarinan, Timanttikoirat, olin kuitenkin muuttanut mielipidettäni, sillä tarina oli kaikessa lyhykäisyydessään imaissut minut täysin mukaansa. Olin melkein hivenen pettynyt, että se loppui niin nopeasti ja jopa vähän kesken... 

Tarina on kaikessa matemaattisuudessaan ja tulevaisuussanastossaan täysin mahdoton käsittää kokonaisvaltaisesti - ellei sitten ole aiheisiin liittyvää harrstuneisuutta tai jopa ammattia. Minun lyhyellä lukion matematiikallani en ainakaan ymmärtänyt tornin (jota joukkio lähtee avaamaan) antamista matemaattisisita vihjeistä mitään, vaikka niitä jopa yritettiin avata lukijalle. 

Kirja on melko raaka ja keskittyy raakuudessaan ihmiskehon tuhoamiseen samaan aikaan kun ylikehittynyt tiede kykenee luomaan uusiokappaleita lähes mistä tahansa ruumiinosasta ilman, että ihmisen itsensä täytyy muuta tehdä kuin antaa käsky alkaa korjata. Toisinaan tuntui, että raakuus menee kirjassa hivenen yli, kun samalta henkilöltä tuntuu katkeavan useampaan otteeseen käsi tai kun joku henkilö katkeaa rintakehän alapuolelta, muttei silti kuole, vaan jatkaa samaa vauhtia kuin ennenkin. Ehkä en vain täysin käsitä, miten tulevaisuuden maailmaa hahmotellaan enkä edes tahdo, sillä cybermaailma robotteineen ja nitronanobitteinen (oma keksimäni sana) ei erityisemmin houkuttele. 

Teos on lyhyt ja keskittyy vain yhteen missioon - siksi se on helppo- ja nopealukuinen. Tai no helposta ei ehkä voi puhua sanaston puolesta... Kirja kannattaa kuitenkin lukea, vaikkei scifistelystä olisikaan kiinnostunut - kirja jostain syystä imaisee kuitenkin helposti mukaansa. Voi tietysti olla, että se johtui siitäkin, että tiesin tarinan olevan suht. lyhyt, joten saatoin antautua sille huoletta kuin jos kirja olisi tiiliskivenpaksuinen. 

ARVIO TÄHDISSÄ:

***½



perjantai 22. heinäkuuta 2011

Emily Brontë: Humiseva Harju


© Emily Brontë 1847
Alkuperäinen nimi: Wuthering Heights
OTAVA

TAKAKANSI:

Yhden ainoan rukouksen minä rukoilen, ja sitä minä toistan niin kauan kunnes kieleni kangistuu, ja se kuuluu - Catherine Earnshaw, älköön sielusi saako rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä väitit, että minä sinut tapoin - kummittele minulle sitten! Niinhän murhatut tekevät murhaajilleen. Minä uskon - tai tiedän - että aaveita on maan päällä vaeltanut ennenkin. Seuraa minua joka paikkaan - ota mikä hahmo tahansa - tee minut vaikka hulluksi, mutta älä jätä minua tähän kuiluun, mistä en sinua löydä!

OMA ARVIO:

Kerrankin takakansi oli mielenkiintoinen eikä paljastanut liikoja saatikka luvannut olemattomia. Takakansihan ei periaatteessa sano mitään, mutta saa mielenkiinnon heräämään. Aloitinkin kirjan heti edellisen perään, mutta harmikseni alku oli takkuinen. Jostain syystä kesti hetken ennen kuin pääsin sisälle kirjaan - alku tuntui jotenkin hankalaselkoiselta (tai sitten olin saanut auringonpistoksen). 

Melko pian tarina kuitenkin lähti rullaamaan ja jäin saman tien koukkuun. Suomennos on niin sujuvaa, että sitä lukee täysin keskeytyksittä - ilman toistoja. Lisäksi kerronta ei ole toistavaa, vaan tuo koko ajan jotain uutta lukijan tietoon. 

Kirjassa kuvaillaan melko tarkkaan monien henkilöiden ulkonäköä ja mielenkiintoista lukemisen lomassa on kuvitella, miltä he todella näyttäisivät. Omat mielikuvani varsinkin herra Heathcliffistä muuttuivat jatkuvasti. Samaa muutosprosessia kävivät henkilöiden luonteet, jotka alussa ajattelin täysin toisenlaisiksi, kuin mitä ne loppujaan olivatkaan. Erityisesti kiinnyin monasti kertojana toimineeseen taloudenhoitajaan sekä loppupäässä nuoreen Catherineen. 

Kirja on melko pitkä - oma painokseni on yli 600 sivuinen. Kappale-etappilukijoille kuitenkin hyviä uutisia: kappaleet ovat melko lyhyitä ja kuluvat nopeasti kun kirjaan pääsee uppotumaan. Kirjan lukemista helpottaa kenties myös se, että se on tarina tarinasta. Jo heti alussa käy ilmi, miten asianlaidat on vuokralaisen (herra Lockwood) saavuttua ensimmäistä kertaa vuokraisäntäänsä tervehtimään. Sen perusteella voi päätellä, kuinka taloudenhoitaja rouva Deanin kertomus päättyy - tai ainakin mihin olosuhteisiin ja tunnelmiin. 

Suosittelen kaikkia klassikoita kiinnostuneita tarttumaan tähän kirjaan. Tätä tarinaa en suosittele kenekään jättävän väliin. Jos ei kirjasta jaksa kiinnostua, niin teoksesta on myös tehty elokuva, joka valottaa tarinaa ja taustoja melko kelvollisesti. 

ARVIO TÄHDISSÄ:

*****



keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kirjahyllyn siivous ja kirppiskirjalöytö

Kyllästyin kirjahyllyyni, jossa kirjat olivat miten sattuu. Totuus on se, että kirjahyllyni on AIVAN LIIAN PIENI, mutta ennen ei uutta ja isompaa tule ennen kuin muutan omaan asuntoon. Sen aikaa äidin kirjahylly saa kannatella osaa minunkin kirjoistani. Mutta kuten mainitsin niin kyllästyin sekaiseen kirjahyllyyn ja mitäpä muutakaan asialle voisi tehdä, kuin siivota. No, nykyään se näyttää tältä:


Tässä on tosiaan vain osa kirjoistani - loput ovat olohuoneessa yhtä siistissä järjestyksessä. 

Kirpputorilta olisin toivonut löytäväni Tuulen viemää -kirjan, mutta ei sitä koskaan mitään löydä kun etsii. Olen suuresti ihmeissäni mihin meidän Tuulen viemää -kirja on hävinnyt. Ilmeisesti se on muuttunut pölyksi kun ei enää löydy. Siksipä uutta nyt metsästän - kirpputorilta tai Huuto.netistä.

Tuulen viemää sijaan löysin seuraavan kirjan, josta tehdystä elokuvasta tykkäsin.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Petra Hammesfahr: Pahantekijä


© 1999 by Rowohlt Verlag GmbH, 
Reinbek bei Hamburg Published by arrangement with the 
Leonhardt & Hoier Literaty Agency Copenhagen

OTAVA 2005

TAKAKANSI: 

Eräänä kuumana päivänä heinäkuun alussa Cora Bender tappaa uimarannalla miehen, jota ei ole tavannut koskaan aikaisemmin. Tunnollinen nuori vaimo ja äiti katkaisee käden heilautuksella paluutien porvarilliseen perheidylliin - miksi?

Coran mieli on kaaoksessa. Hän ei voi kertoa kenellekään musiikista, joka on alkanut soida hänen päässään, sisimpäänsä raastaneista tunteista eikä varsinkaan siitä oudosta pimeydestä, joka peittää hänen menneisyytensä yhtä kesää. Tuolloin Cora teki päätöksen, ettei päästäisi enää pahaa elämäänsä. Nyt painajainen on kuitenkin riistäytynyt valloilleen eikä mikään tunnu pysäyttävän sitä. 

OMA ARVIO:

Kirja on ollut hyllyssäni ikuisuuden. En ole siihen tarttunut, sillä aihe ei ole kiinnostanut minua pätkääkään. Tekemäni UV-lupauksen vuoksi oli kuitenkin vihdoin pakko tarttua kirjaa, vaikka aloitinkin sen huokaillen. Samoin äännähdyksin myös lopetin kirjan - valitettavasti. Aika-ajoin se imaisi hetkeksi mukaansa, mutta sitten tunnelma taas lopahti turhan toiston tai sekavuuden vuoksi. Näin alkuun sanottuna siis kirja on liian sekava, hahmot liian samankaltaisia ja tarina liian toisteleva. 

Niin tylsäksi kirjaksi sivuja on melko paljon - lähes 450. Kappaleet ovat lähes kaikki 30-40 sivua pitkiä. Mielenkiintoisista tarinassa on päähenkilö Coran lapsuus, jota kuvaillaan melko pitkään ja tarkasti. Ne kohdat imaisivat minut aina mukaani, mutta kuulustelutilanteita en voi sietää - ne toistivat kerta toisensa jälkeen toisiaan ja kävivät nopeasti puuduttaviksi. 

Arvioni saattaa vaikuttaa negatiiviselta, mutta toisaalta en myöskään aio valhedella tai huijata itseäni sen tähden, että joku toinen saattaa kirjasta pitää. Takakannessa sanotaan, että teos on Hitchcockmaisen mestarillista psykologista jännitystä. En voi sanoa olevani asiasta samaa mieltä. Hitchcock oli taitava ja kehitteli monimutkaisiakin tarinoita, muttei koskaan tehnyt niistä sekavia, joiden mukana on vaikea pysyä. 

Jos kirjasta jotain hyvää pitää löytää, niin olivathan henkilöhahmot suhteellisen mielenkiintoisia - ainakin itse tykästyin Coran lapsuuteen ja Magdalenaan. Kirjasta löytyy myös hyvälle kirjalle ominaisia kuohuttavia hahmoja, joista minulle päällimmäisenä Coran ja Magdalenan äiti. 

Suosittelen kirjaa niille, joita kiinnostaa nykyaikainen rikoksenratkaisukirjallisuus ja tukahdetut muistot. Minulla tämä laji ei sovi ja siksi tartunkin seuraavaksi Emily Brontën Humiseva harju -teokseen. 

ARVIO TÄHDISSÄ:


torstai 14. heinäkuuta 2011

Geoffrey Huntington: Yönsiiven velhot - Korppikartanon salat 1


© 2002 Geoffrey Huntington
Alkuperäinen teos: Sorcerers of the Nightwing
JUVA 2003

TAKAKANSI:

Devon Marchin huoneessa on vaatekomero, jonka pimeydestä tuijottavat vihreät silmät. Hänen isänsä kutsuu komeroa hornankoloksi: sieltä luikertelee nimittäin demoneita, aikeenaan kiskoa Devon helvetin syvyyksiin. 

Devon on erilainen nuori. Tahtoessaan hän saa esineet siirtymään tai käyttöönsä väkevän voiman. Tähän asti Devonin on isän avulla onnistunut torjua demonien hyökkäykset, mutta kun isä kuolee 14-vuotias Devon saa uuden kodin Korppikartanosta, suuresta talosta jolla on kummituslinnan maine. 

Uuden perheen myötä Devonille selviää, että hän kuuluu yönsiiven velhojen ikivanhaan veljeskuntaan, eivätkä demonit ole suinkaan jättäneet häntä rauhaan. Korppikartanossa hän saa vastustajakseen myös oudon kahdeksavuotiaan pojan, oikean pikku paholaisen - ikään kuin pahat henget eivät jo muutenkin puuskuttaisi niskaan... Onneksi Devon saa myös liittolaisen, Cecily Grandallin, jota häntäkin painaa salaisuuksien taakka. 

Yhdessä he ryhtyvät selvittämään Korppikartanon saloja. Mielipuoli, demoneista mahtavin, on kuitenkin herännyt. 

OMA ARVIO:
En edes tajunnut, että tämä on yhden fantasiakirjasarjan ensimmäinen kirja ennen kuin aloin kirjaa tarkemmin tutkia ennen lukemista. No, sitä se kuitenkin on eikä minulla ole kuin tämä ykkösosa. Toivottavasti kirjasto tarjoaa lisäosia, sillä tykkäsin tästä ensimmäisestä osasta melko paljon. 

En luokittelisi kirjaa nuortenkirjaksi, vaikka se onkin nuorille täysin soveliasta luettavaa. Minusta tämä oli 14-vuotiaista nuorista kertovaksi kirjaksi melko aikuinen - toisaalta kuvaus nuorista (melkein lapsista) oli ehkä toisinaan jopa liian aikuismainen, sillä eihän 14-vuotias vielä ole aikuinen. Kirjaililla tuntuu kuitenkin olevan käsitys, että 14-vuotiaan seksuaalisuus on äärimmäisen järjellisellä tasolla. No, ken tietää.. Itse pidin sitä hiukan outona. 

Tarinan idea on suhteellisen mielenkiintoinen ja Korppikartano on saatu luotua hyvinkin mielenkiintoiseksi. Oikeastaan ensimmäinen osa tuntuu olevan vielä melko esittele eli mitään suuria paljastuksia ei lukijalle esitetä. Se on yksi syy, miksi tahdon mahdollisimman nopeasti jatko-osia. Kirja tosiaan koukuttaa. Luin sen melko yhdeltä istumalta ja tavallaan harmitti, että teos loppui niin kesken. 

Kirja on helppolukuinen ja kappaleet ovat sopivan pituisia. Kirjan hahmot ovat mielestäni melko miellyttäviä - tosin kaikki myös melko salaperäisiä, mikä on fantasiakirjallisuuden yksi perimmäisistä ominaisuuksista. Tarinaa on helppo ymmärtää, vaikkakin sen monsterit ovat toisinaan hivenen liian perinteisiä örkkejä, joista en ole niin innostunut. Toisinaan tarina oli liikaa itseään toistavaa, mutta pitää mielenkiintoa kuitenkin tarpeeksi yllä loppuun asti. 

Tämä ei kaiketi ole mikään kovin tunnettu fantasiasarja - tai sitten minä olen vain sivistymätön : D Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille fantasiakirjallisuudesta tykkääville ja niille, jotka sietävät 14-vuotiasta poikaa päähenkilönä. 

ARVIO TÄHDISSÄ: 

****+

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Viimeaikojen kirjaostoksia

Viimeaikoina on tullut osteltua muun muassa seuraavia kirjoja. Ostopaikkoina kirpputorit, alennusmyynnit ja Huuto.net.











Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen


© Miika Nousiainen ja Kustannusosakeyhtiö Otava
2007

TAKAKANSI: 

Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei tahdo olla suomalainen mies, mörökölli, ahdistuksen ja huonon itsetunnon ruummillistuma. Hän on päättänyt tulla ruotsalaiseksi. 

Helppoa se ei ole: Ruotsin kansalaisuutta ei heltiä miehelle, joka ei ole asunut maassa päivääkään, eroaminen Suomen armeijasta ei ota onnistuakseen eikä työnantaja suostu myöntämään edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaaksi. Virtanen ei kuitenkaan luovuta. 
Hänestä sukeutuu Mikael Andersson - empaattinen, rakastava ja keskustelutaitoinen ruotsalainen perheenisä Göteborgista. Hinta on kova, mutta mihinpä ei ihminen olisi valmis saadakseen asua maailman demokraattisimmassa yhteiskunnassa, kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin. 

OMA ARVIO:

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, ettei tämä kirja näin ahdistava viimeksi ollut kun se luin muutama vuosi sitten. Johtunee luultavasti siitä, etten tajunnut kirjaa tarpeeksi eikä siten myöskään avautunut tässä määrin kuin nyt. Toisinaan nauratti, toisinaan puistatti ja toisinaan suorastaan ärsytti se, miten julkea kirjan päähenkilö on. 

Luin kirjan nopeasti, sillä se ei ole kovin paksu ja muutenkin päiväkirjamerkintä-tyyppiset kirjat tulee jostain syystä luettua nopeammalla tahdilla - varsinkin jo merkinnät ovat hivenen lyhyempiä. 
Kirja on täynnä mahtavia ja huvittavia Ruotsi on parempi kuin Suomi - vertauksia, joista jokainen saa olla omaa mieltänsä. Itse en ainakaan allekirjoittanut varmaan puoliakaan esitetyistä väitteistä : D Toisaalta kirja onkin puhtaasti kärjistävä ja hivenen sarkastinen - kenties jopa hivenen irvileukainen. 

En pitänyt kirjasta näin toisella lukukerralla yhtä paljon, kuin ensimmäisellä. Siitä paljastui kauheuksia, joita en tahdo sulattaa. En tiedä miksi se vaikuttaa minuun niin vahvasti ollakseen pelkkä provosointimielessä kirjoitettu kirja. Ehkä siinä on pinnan alla jotain, mitä en ymmärrä, mutta joka kuitenkin vaikuttaa minuun tällä tavoin. Ehkä ymmärrän sen joskus - jos vaikka luen kirjan vielä kerran uudestaan vuosien päästä. 

Tätä kirjaa ei kai voi jättää suosittelematta kenellekään. Minusta se ei rajaa lukijakuntaansa kuten useimmat teokset, vaan antaa jokaiselle jotain. Kirja on suht. lyhyt, helppolukuinen ja useimmiten hauska - ainakin minusta ja arvioiden perusteella monesta muustakin. Se on irvikuva siitä, millaisen kuvan itse olemme itsestämme maailmalle luoneet, ja jonka kanssa jotkut meistä taistelee. Lisäksi kirjaa lukiessani ainakin itselleni tuli hirveä himo vadelmaveneisiin! (:

ARVIO TÄHDISSÄ:

****


maanantai 4. heinäkuuta 2011

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

[Kuva täältä]

© Charlotte Brontë
Jane Eyre (alkup.)
Otava 1991


TAKAKANSI:

Charlotte Brontën (1816-1855) kuuluisa romaani on vaatimattoman, älykkään ja sisäisesti voimakkaan nuoren naisen ja hänen suuren rakkautensa tarina. Sen ylle luo romanttista välkettä taustan värikäs tapahtumasarja. Mutta kirjan tenho on muussakin kuin juonen jännittävissä yksityikohdissa - vanhan linnan arvoituksessa, odottamattomassa Intian-perinnössä, miehisen päähenkilön merkillisessä ja traagisessa elämänkohtalossa. Puolentoistavuosisadan takaa Charlotte Brontën kertojaääni kiehtoo meitä lämmöllään, aitoudellaan ja hämmästyttävällä tuoreudellaan. Brontën sisarusten Charlotten, Emilyn ja Annen koti oli Yorkshiren nummilla sijaitseva syrjäinen Haworthin pappila. Täällä he kirjoittivat seitsemän romaania ja lähes 400 runoa. Samaan aikaan Kotipettajattaren romaanin kanssa, vuonna 1847, tuli julkisuuteen Emily-sisaren kirjoittama Humiseva harju, joka ei kuitenkaan vielä kirjailijan elinaikana saanut ansaitsemaansa tunnustusta. Charlotte Brontë, sisaruksista vanhin ja kirjailijana tuotteliain, eli heistä myös kauimmin, 39-vuotiaaksi. 

OMA ARVIO:

Taas yksi kirja suosikkikokoelmiini. Kirja oli juuri niin loistelias kuin sen takakansi ja sisäkansien ihastelevat kirjoitukset anatavat ymmärtää. Tunsin tarinan suurpiirteineen ennen lukemista (tosin paljon oli jäänyt unohduksiin) ja odotin siltä paljon. Odotukseni palkittiin hyvin runsaskätisesti laskiessani kirjan käsistäni ihastuneena. Ei ollut hetkeäkään, ettenkö pienen välitauon töistä saatuani olisi tarttunut kirjaan - niin koukuttava se oli. Tahdoin tietää lisää ja lisää, sillä kirja piti inhottavassa piinassa pitkän aikaa ennen kuin kertoi sen, mitä eniten tahdoin tietää. Tiesin, kuinka tarina päättyy, joten saatoin huoletta juosta sen loppuun. 

Brontën kieli on niin verevää ja rikasta, että sitä lukee nutinnolla vaikka kuinka pitkään. Usein kappaleet olivatkin pitkiä ja jakoja oli harvoin. Kieli on kuitenkin niin sulavaa, että silmät vain liukuivat rivejä alaspäin ilman, että olisi pitänyt väen väkisin saada lauseista tolkkua. Toki jotkin harvat vanhakieliset sanat ja sanonnat oli luettava uudestaan, mutta sekään ei tahtia haitannut. 

Kirja on melko pitkä - lähemmäs 500-sivuinen. Se alkaa päähenkilö Jane Eyren lapsuudesta ja sen kurjuudesta, jatkuen sisäoppilaitosmaiseen tyttökouluun, josta urkenee Janelle ura ja sitä rataa neiti jatkaa aina Thornfieldin linnaan saakka, josta onni alkaa ja jossa se myös päättyy - ainakin hetkeksi. Toivottavasti en paljasta liikaa. 

Rakastan tämänkaltaisia historiallisia rakkaustarinoita. Vielä enemmän rakastan niitä, jos niissä käy hyvin (((((kuten tässä))))). 1800-luvun tavat ja kieli on niin hurmaavaa, että niihin uppoutuu hetkessä ja toivoo itsekin eläneensä tuota hurmaavaa aikaa seurapiirinaisena (näiden kirjojen kanssa pääsee turhamaisuuteni aina valloilleen).

Suosittelen kirjaa kaikille historiallisen romantiikan nälkäisille, jotka sietävät kurjan kohtalon kuvailua ja jotka rakastavat (((((((onnellisia))))))))) loppuja. Kirja ei ehkä ole niitä varten, jotka eivät jaksa lukea pitkiä kirjoja pienellä ja tiheällä tekstillä. Tämä on kuitenkin klassikko, jota suosittelen kaikille. 
Pian listassani taitaakin olla Humiseva harju. Saa nähdä, onko Emily-sisko kirjoittajana Charlotten vertainen. 

ARVIO TÄHTINÄ:
*****+

Annina Holmberg: Lumotut


© Annina Holmberg 2005
Juva 2005

TAKAKANSI:

Kun Miranda Aava täyttää 16 vuotta, hän saa kuulla isoisältään Miltonilta uskomattoman asian: hänen kohtalonsa on ollut syntyä Lumotuksi - valituksi. Koulutus tehtävään alkaa heti. Kumppaneina hänellä ovat 19-vuotias ranskalainen kaunotar Mikaja ja Cambridgessä opiskeleva älykkö-Minter. Miranda ottaa tehtävän vastaan ristiriitaisin tuntein, täynnä epäilyä lumousta ja omia voimiaan kohtaan. Myös kolmikon kyky toimia yhdessä on vielä näyttöä vailla. 

Lumottuja on ollut olemassa ihmiskunnan aamuhämäristä ja he ovat olleet todistamassa maailman historian tärkeimpiä hetkiä - suurten taideteosten syntyä, raakoja sotia, rautaesiripun takaista arkea. Nyt Mustaltamereltä nousee uhka, joka ei tottele luonnonlakeja. Nornat, varjot, vampyyrit ja muut friikit valtaavat Eurooppaa esijoukkonaan mystiseen verhoutunut inhimillinen paha, joka Lumottujen on kohdattava sen omalla maaperällä. 

OMA ARVIO:

Epäilemättä tämä kirja on jonkin sortin nuortenkirja - ainakin aiheestaan ja laadustaan päätellen. Ei sillä, että nuortenkirjoissa mitään vikaa olisi, mutta oli tämä ehkä hivenen yksinkertainen minun makuuni. Tykkään kyllä tämänsorttisista tarinoista, mutta hivenen monimutkaisemmalla ja vähemmän helposti ratkeavalla juonella. 

En lukenut kirjan takakantta ennen lukemista, mutta nyt kun sen tuohon kirjoitin, tuli kyllä sellainen olo, että jos olisin lukenut takakannen ennen lukemista, olisin odottanut paljon enemmän. Onneksi en siis lukenut, sillä olisin pettynyt. Ensinnäkin tuo "Miranda kuulee isoisältään uskomattoman asian" -kohta on minusta paistuttelua, sillä Miranda ei kyllä kovin pitkään minusta jaksa ihmetellä tätä Lumotuksi valitsemista. Hän ehkä hiukan hämmästyy, mutta pian siitä tulee jo melko arkinen asia. Ehkä kirjan sivut eivät riitä kertomaan koko totuutta, mutta tuollainen maku minulle jäi. 

Toiseksi, "Kolmikon kyky toimia yhdessä on vielä näyttöä vailla" olisi minusta kaivannut lisää pontta, sillä odotin todellisia vaikeuksia toimia yhdessä. Päinvastoin, hyvin perinteiden ryhmän nämä kolme minusta muodostavat: joskus on huonoja päiviä, mutta useimmiten hyviä. Minusta kolmikon yhteistyökyvyttömyys johtui usein joistain ulkoisista seikoista sen sijaan, että kolmikon yhteenpelaamisessa olisi ollut vikaa. 

Hyvää tässä kirjassa oli se, että pääpahaa oli hankala aavistaa. Tai no, lopussa tuli sellainen olo, että "No olisi pitänyt arvata", mutta ainakin itselläni se säilyi loppuun saakkaa hyvin. Lisäksi kirja on mieleltään hyvä - se ei pidä sisällään raivostuttavia hahmoja eikä se pyri luomaan jännitteitä kolmikon välille epäluonnollisessa suhteessa - kuten takakansi virheellisesti antaa opettaa. 

Kirja on noin 300 sivua pitkä, mutta teksti on ihan hyvän kokoista ja kappalevaihtoja on tihuaan. Kirja on ihan hyvää ja kevyttä lukemista, mutta mitään suurta fantasiaseikkailua ei kannata odottaa. Sopii nuorille, miksei vanhemmillekin mausta riippuen. Varmaan ihan kiva ensimmäinen pitempi kirja jollekin nuorelle. 

ARVIO TÄHDISSÄ:

***





Robert James Waller: Hiljaiset sillat


© Robert James Waller 1992
The Bridges of Madison Country
Juca 1999

TAKAKANSI: 

Kirja kuin kirkkain helmi - tarina joka palauttaa uskon rakkauteen.

Robert L. Kincaid on valokuvaaja, joka saapuu Iowaan, Madisonin piirikuntaan kuvatakseen ainutlaatuisia, vanhoja katettuja siltoja. Mies on viimeinen lajiaan, yksinäisen tien valinnut kulkuri, joka valokuvissaan pystyy paljastamaan arkielämän kauneuden. 

Francesca Johnson on alun perin Italiasta sotamorsiamena tuotu, kauan sitten amerikkalaistunut perheenemäntä. Nainen on hiljalleen tyytynyt rooliinsa maanviljelijän vaimona, osana yhteisöä jossa runous ja taide eivät kuulu elämään. 

Eräänä kuumana elokuun iltana Robert ajaa rämisevän farmarinsa Francescan pihaan kysyäkseen tietä Rosemanin sillalle. Siitä alkaa rakkaustarina, jonka koskettava aitous jää unohtumattomasti lukijan mieleen. 

Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä lyhyttä päivää, mutta nuo päivät muuttavat heidän loppuelämänsä. Ulkonaisesti elämä pysyy entisenlaisena, mutta on kuitenkin saanut kokonaan uuden merkityksen. 

OMA ARVIO:

Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan moneen kertaan ja pidän siitä yhä uudestaan. Nyt kun löysin vahingossa ko. kirjan kirpputorilta, oli se pakko ottaa mukaan. Kirja on nopealukuinen. Sivuja on vain 168 ja teksti on suhteellisen suurta. Siksi luinkin kirjan oikeastaan yhdeltä istumalta. Valitettavasti en voi kuitenkaan sanoa lukeneeni sitä siksi niin nopeasti, että se olisi koukuttanut tai saanut minut pauloihinsa. Sitä se ei todellakaan tehnyt. Minusta kirja oli pliisu verrattuna elokuvassa vangittuun tunnelmaan. Outoa, että asia on näin päin, yleensä kirja on parempi kuin elokuva. 

Se, mitä hyvää kirjassa ehdottomasti on, on se kunis kieli. Kaikkea kuvataan niin tarkkaan ja kauniisi, muttei kuitenkaan väsyttävästi. Henkilöt esitellään hyvin ja heidän sielunmaisemaansa pääsee heposti kurkistamaan. Hivenen sekavuutta lisää kirjan kahden miesnekilön samankaltaiset nimet: Robert ja Richard. Aluksi se ainakin oli häiritsevää. 

En oikeastaan osaa sanoa kirjasta muuta kuin että se on kaunis rakkaustarina - suhteellisen yksinkertainen sellainen, mutta kaunis kuitenkin. Henkilöhahmoihin on helppo samastua, he ovat inhimillisiä enkä itse ainakaan löytänyt kirjasta ainoatakaan henkilöä, jota olisin inhonnut. Ehkä - jos jotakin täytyy inhota - inhosin Francescaa, joka valitsi niin kuin valitsi. Toisaalta kirja antaa hänelle hyvät syyt valinnalleen, joten no can do! ( :

Lopuksi vielä elokuvan traileri:




ARVIO TÄHDISSÄ:

***