perjantai 22. heinäkuuta 2011

Emily Brontë: Humiseva Harju


© Emily Brontë 1847
Alkuperäinen nimi: Wuthering Heights
OTAVA

TAKAKANSI:

Yhden ainoan rukouksen minä rukoilen, ja sitä minä toistan niin kauan kunnes kieleni kangistuu, ja se kuuluu - Catherine Earnshaw, älköön sielusi saako rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä väitit, että minä sinut tapoin - kummittele minulle sitten! Niinhän murhatut tekevät murhaajilleen. Minä uskon - tai tiedän - että aaveita on maan päällä vaeltanut ennenkin. Seuraa minua joka paikkaan - ota mikä hahmo tahansa - tee minut vaikka hulluksi, mutta älä jätä minua tähän kuiluun, mistä en sinua löydä!

OMA ARVIO:

Kerrankin takakansi oli mielenkiintoinen eikä paljastanut liikoja saatikka luvannut olemattomia. Takakansihan ei periaatteessa sano mitään, mutta saa mielenkiinnon heräämään. Aloitinkin kirjan heti edellisen perään, mutta harmikseni alku oli takkuinen. Jostain syystä kesti hetken ennen kuin pääsin sisälle kirjaan - alku tuntui jotenkin hankalaselkoiselta (tai sitten olin saanut auringonpistoksen). 

Melko pian tarina kuitenkin lähti rullaamaan ja jäin saman tien koukkuun. Suomennos on niin sujuvaa, että sitä lukee täysin keskeytyksittä - ilman toistoja. Lisäksi kerronta ei ole toistavaa, vaan tuo koko ajan jotain uutta lukijan tietoon. 

Kirjassa kuvaillaan melko tarkkaan monien henkilöiden ulkonäköä ja mielenkiintoista lukemisen lomassa on kuvitella, miltä he todella näyttäisivät. Omat mielikuvani varsinkin herra Heathcliffistä muuttuivat jatkuvasti. Samaa muutosprosessia kävivät henkilöiden luonteet, jotka alussa ajattelin täysin toisenlaisiksi, kuin mitä ne loppujaan olivatkaan. Erityisesti kiinnyin monasti kertojana toimineeseen taloudenhoitajaan sekä loppupäässä nuoreen Catherineen. 

Kirja on melko pitkä - oma painokseni on yli 600 sivuinen. Kappale-etappilukijoille kuitenkin hyviä uutisia: kappaleet ovat melko lyhyitä ja kuluvat nopeasti kun kirjaan pääsee uppotumaan. Kirjan lukemista helpottaa kenties myös se, että se on tarina tarinasta. Jo heti alussa käy ilmi, miten asianlaidat on vuokralaisen (herra Lockwood) saavuttua ensimmäistä kertaa vuokraisäntäänsä tervehtimään. Sen perusteella voi päätellä, kuinka taloudenhoitaja rouva Deanin kertomus päättyy - tai ainakin mihin olosuhteisiin ja tunnelmiin. 

Suosittelen kaikkia klassikoita kiinnostuneita tarttumaan tähän kirjaan. Tätä tarinaa en suosittele kenekään jättävän väliin. Jos ei kirjasta jaksa kiinnostua, niin teoksesta on myös tehty elokuva, joka valottaa tarinaa ja taustoja melko kelvollisesti. 

ARVIO TÄHDISSÄ:

*****



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti