torstai 28. heinäkuuta 2011

Eppu Nuotio: Kosto


© Eppu Nuotio ja kustannusosakeyhtiö Otava 2007

TAKAKANSI: 

Hän ei tiedä, että minä olen tässä, näin lähellä. Että minä en epäröi, en peräänny viime hetkellä. Ei. Minä tukin tuon suun, lopetan tuon korvia vihlovan naurun. Ja kun hän kuolee, hän myös tietää kuolevansa. Showtime! Perintäpäivä lähestyy.

Pii Marin huomaa sen tv-monitoristaan ensimmäisenä: Liina Palonen on kuollut. Nuori nainen makaa saunan kaakelilattialla ihollaan murhaajan nastalla kiinnittämä viesti. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa sadoilletuhansille katsojille. Suosittu tosi-tv-sarja Isoveli on saanut odottamattoman käänteen. 

Poliisi eritää YLE:n aluetoimituksen, mutta juttu vuotaa nopeasi median ripoteltavaksi. Henkirikoksen tutkinta tuo jälleen yhteen ylikomisario Juha Heinon ja Piin, mutta suhteen kehittymiselle ei juuri jää aikaa. Kaikki eivät myöskään katso toimittajaa hyvällä. "Pii Marin, aina sä osut ruumiiden kanssa samaan paikkaan."

OMA ARVIO:

En ole rikoskirjallisuuden suurin ystävä - tai en ainakaan ollut tähän päivään mennessä. Rikoskirjallisuudella tarkoitan juuri tällaista Eppu Nuotiomaista tyyliä, jota olen karttanut kuin ruttoa, vaikka kirjailijaa ja hänen teoksiaan onkin kehuttu laajalti julkisuudessa. Onneksi kuitenkin UV-lupaukseni vuoksi jouduin tarttumaan tähän kirjaan, sillä muutoin olisin edelleen typerän mielikuvani varassa. 

Heti alusta alkaen kirja imaisi minut mukaansa. Pii Marinia kehutaan kansipapereissa hurmaavaksi ja juuri sitä hän on. Hän hurmasi minut muiden muassa ja nyt on sellainen olo, että täytyy saada myös muut kirjat, joissa hän esiintyy, luettaviksi. Ehkä kirjastosta löytyy syksyllä kun saan taas aloittaa lainaamisen??

Tosi-tv-murha ei sinänsä ole lähtökohdiltaan kovin mielenkiintoinen aihe, mutta kyllä siitäkin ihan kiintoisa verkko lopulta punotaan ja monissa kohdin huomasin oman aivokoppani raksuttavan melko kiivaaseen tahtiin yrittäessäni muodostaa jonkinlaisia päätelmiä siitä, kuka murhaaja on ja millä perustein. Päätelmää on kuitenkin vaikeaa asettaa oikein - ainakaan niin, että osaisi vielä perustellakin, sillä kaikkea tarvittavaa ei Nuotio paljasta kuin vasta sitten kun murhaajakin paljastetaan. Yhdestä asiasta, jossa lukijaa yritettiin johtaa harhaan, olin kuitenkin nopeasti varma. En voi kuitenkaan sitä paljastaa tai paljastaisin liikaa juonesta. 

Harmillista on, ettei kirjassa tosiaan jää aikaa Heinon ja Piin suhteen kehittymiselle. Rikosvyyhdin taustalle toivoisi vähän enemmän romantiikkaa, kuin pari pikaista yöllistä sessiota, jotka sitten kostautuvat välinpitämättömyytenä rikosselvittelyiden keskellä. Ehkä parin väleihin saadaan vielä lämpöä muissa kirjoissa....

Suosittelen kirjaa oikeastaan ihan kaikille - myös niille, jotka eivät rikoskirjallisuudesta ole kiinnostuneita. Eihän tuo juoni nyt kovin kummoinen ole, mutta ihan mielenkiintoisesti se pysyy kasassa loppuun asti ja saa lukijansa imaistua oitin mukaan. Minä luin kirjan yhdeltä istumalta - kun sain vain tarpeeksi aikaa. Kirja ei ole kovin paksu, vajaa 300 sivua ja kappale-etappeja on tiheästi. Mielenkiintoa kirjaan tuo myös se, että siinä kulkevat kaksi eri tarinaa, jotka kuitenkin liittyvät kiinteästi toisiinsa, rinnakkain. Nautin erityisesti hivenen alakultturimaisemmasta puoliskosta...

ARVIO TÄHDISSÄ: 

****


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti