maanantai 11. heinäkuuta 2011

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen


© Miika Nousiainen ja Kustannusosakeyhtiö Otava
2007

TAKAKANSI: 

Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei tahdo olla suomalainen mies, mörökölli, ahdistuksen ja huonon itsetunnon ruummillistuma. Hän on päättänyt tulla ruotsalaiseksi. 

Helppoa se ei ole: Ruotsin kansalaisuutta ei heltiä miehelle, joka ei ole asunut maassa päivääkään, eroaminen Suomen armeijasta ei ota onnistuakseen eikä työnantaja suostu myöntämään edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaaksi. Virtanen ei kuitenkaan luovuta. 
Hänestä sukeutuu Mikael Andersson - empaattinen, rakastava ja keskustelutaitoinen ruotsalainen perheenisä Göteborgista. Hinta on kova, mutta mihinpä ei ihminen olisi valmis saadakseen asua maailman demokraattisimmassa yhteiskunnassa, kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin. 

OMA ARVIO:

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, ettei tämä kirja näin ahdistava viimeksi ollut kun se luin muutama vuosi sitten. Johtunee luultavasti siitä, etten tajunnut kirjaa tarpeeksi eikä siten myöskään avautunut tässä määrin kuin nyt. Toisinaan nauratti, toisinaan puistatti ja toisinaan suorastaan ärsytti se, miten julkea kirjan päähenkilö on. 

Luin kirjan nopeasti, sillä se ei ole kovin paksu ja muutenkin päiväkirjamerkintä-tyyppiset kirjat tulee jostain syystä luettua nopeammalla tahdilla - varsinkin jo merkinnät ovat hivenen lyhyempiä. 
Kirja on täynnä mahtavia ja huvittavia Ruotsi on parempi kuin Suomi - vertauksia, joista jokainen saa olla omaa mieltänsä. Itse en ainakaan allekirjoittanut varmaan puoliakaan esitetyistä väitteistä : D Toisaalta kirja onkin puhtaasti kärjistävä ja hivenen sarkastinen - kenties jopa hivenen irvileukainen. 

En pitänyt kirjasta näin toisella lukukerralla yhtä paljon, kuin ensimmäisellä. Siitä paljastui kauheuksia, joita en tahdo sulattaa. En tiedä miksi se vaikuttaa minuun niin vahvasti ollakseen pelkkä provosointimielessä kirjoitettu kirja. Ehkä siinä on pinnan alla jotain, mitä en ymmärrä, mutta joka kuitenkin vaikuttaa minuun tällä tavoin. Ehkä ymmärrän sen joskus - jos vaikka luen kirjan vielä kerran uudestaan vuosien päästä. 

Tätä kirjaa ei kai voi jättää suosittelematta kenellekään. Minusta se ei rajaa lukijakuntaansa kuten useimmat teokset, vaan antaa jokaiselle jotain. Kirja on suht. lyhyt, helppolukuinen ja useimmiten hauska - ainakin minusta ja arvioiden perusteella monesta muustakin. Se on irvikuva siitä, millaisen kuvan itse olemme itsestämme maailmalle luoneet, ja jonka kanssa jotkut meistä taistelee. Lisäksi kirjaa lukiessani ainakin itselleni tuli hirveä himo vadelmaveneisiin! (:

ARVIO TÄHDISSÄ:

****


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti