lauantai 16. heinäkuuta 2011

Petra Hammesfahr: Pahantekijä


© 1999 by Rowohlt Verlag GmbH, 
Reinbek bei Hamburg Published by arrangement with the 
Leonhardt & Hoier Literaty Agency Copenhagen

OTAVA 2005

TAKAKANSI: 

Eräänä kuumana päivänä heinäkuun alussa Cora Bender tappaa uimarannalla miehen, jota ei ole tavannut koskaan aikaisemmin. Tunnollinen nuori vaimo ja äiti katkaisee käden heilautuksella paluutien porvarilliseen perheidylliin - miksi?

Coran mieli on kaaoksessa. Hän ei voi kertoa kenellekään musiikista, joka on alkanut soida hänen päässään, sisimpäänsä raastaneista tunteista eikä varsinkaan siitä oudosta pimeydestä, joka peittää hänen menneisyytensä yhtä kesää. Tuolloin Cora teki päätöksen, ettei päästäisi enää pahaa elämäänsä. Nyt painajainen on kuitenkin riistäytynyt valloilleen eikä mikään tunnu pysäyttävän sitä. 

OMA ARVIO:

Kirja on ollut hyllyssäni ikuisuuden. En ole siihen tarttunut, sillä aihe ei ole kiinnostanut minua pätkääkään. Tekemäni UV-lupauksen vuoksi oli kuitenkin vihdoin pakko tarttua kirjaa, vaikka aloitinkin sen huokaillen. Samoin äännähdyksin myös lopetin kirjan - valitettavasti. Aika-ajoin se imaisi hetkeksi mukaansa, mutta sitten tunnelma taas lopahti turhan toiston tai sekavuuden vuoksi. Näin alkuun sanottuna siis kirja on liian sekava, hahmot liian samankaltaisia ja tarina liian toisteleva. 

Niin tylsäksi kirjaksi sivuja on melko paljon - lähes 450. Kappaleet ovat lähes kaikki 30-40 sivua pitkiä. Mielenkiintoisista tarinassa on päähenkilö Coran lapsuus, jota kuvaillaan melko pitkään ja tarkasti. Ne kohdat imaisivat minut aina mukaani, mutta kuulustelutilanteita en voi sietää - ne toistivat kerta toisensa jälkeen toisiaan ja kävivät nopeasti puuduttaviksi. 

Arvioni saattaa vaikuttaa negatiiviselta, mutta toisaalta en myöskään aio valhedella tai huijata itseäni sen tähden, että joku toinen saattaa kirjasta pitää. Takakannessa sanotaan, että teos on Hitchcockmaisen mestarillista psykologista jännitystä. En voi sanoa olevani asiasta samaa mieltä. Hitchcock oli taitava ja kehitteli monimutkaisiakin tarinoita, muttei koskaan tehnyt niistä sekavia, joiden mukana on vaikea pysyä. 

Jos kirjasta jotain hyvää pitää löytää, niin olivathan henkilöhahmot suhteellisen mielenkiintoisia - ainakin itse tykästyin Coran lapsuuteen ja Magdalenaan. Kirjasta löytyy myös hyvälle kirjalle ominaisia kuohuttavia hahmoja, joista minulle päällimmäisenä Coran ja Magdalenan äiti. 

Suosittelen kirjaa niille, joita kiinnostaa nykyaikainen rikoksenratkaisukirjallisuus ja tukahdetut muistot. Minulla tämä laji ei sovi ja siksi tartunkin seuraavaksi Emily Brontën Humiseva harju -teokseen. 

ARVIO TÄHDISSÄ:


2 kommenttia:

  1. Kiitokset arviostasi! Minusta on hienoa, että sellaisistakin kirjoista voidaan kirjoittaa, jotka eivät imaise mukaansa. Ei kaikesta tarvitse pitää!

    VastaaPoista
  2. Aika lailla samaa mieltä olin tästä kun muutama vuosi sitten luin. Aivan liikaa toistoa!

    VastaaPoista