maanantai 4. heinäkuuta 2011

Robert James Waller: Hiljaiset sillat


© Robert James Waller 1992
The Bridges of Madison Country
Juca 1999

TAKAKANSI: 

Kirja kuin kirkkain helmi - tarina joka palauttaa uskon rakkauteen.

Robert L. Kincaid on valokuvaaja, joka saapuu Iowaan, Madisonin piirikuntaan kuvatakseen ainutlaatuisia, vanhoja katettuja siltoja. Mies on viimeinen lajiaan, yksinäisen tien valinnut kulkuri, joka valokuvissaan pystyy paljastamaan arkielämän kauneuden. 

Francesca Johnson on alun perin Italiasta sotamorsiamena tuotu, kauan sitten amerikkalaistunut perheenemäntä. Nainen on hiljalleen tyytynyt rooliinsa maanviljelijän vaimona, osana yhteisöä jossa runous ja taide eivät kuulu elämään. 

Eräänä kuumana elokuun iltana Robert ajaa rämisevän farmarinsa Francescan pihaan kysyäkseen tietä Rosemanin sillalle. Siitä alkaa rakkaustarina, jonka koskettava aitous jää unohtumattomasti lukijan mieleen. 

Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä lyhyttä päivää, mutta nuo päivät muuttavat heidän loppuelämänsä. Ulkonaisesti elämä pysyy entisenlaisena, mutta on kuitenkin saanut kokonaan uuden merkityksen. 

OMA ARVIO:

Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan moneen kertaan ja pidän siitä yhä uudestaan. Nyt kun löysin vahingossa ko. kirjan kirpputorilta, oli se pakko ottaa mukaan. Kirja on nopealukuinen. Sivuja on vain 168 ja teksti on suhteellisen suurta. Siksi luinkin kirjan oikeastaan yhdeltä istumalta. Valitettavasti en voi kuitenkaan sanoa lukeneeni sitä siksi niin nopeasti, että se olisi koukuttanut tai saanut minut pauloihinsa. Sitä se ei todellakaan tehnyt. Minusta kirja oli pliisu verrattuna elokuvassa vangittuun tunnelmaan. Outoa, että asia on näin päin, yleensä kirja on parempi kuin elokuva. 

Se, mitä hyvää kirjassa ehdottomasti on, on se kunis kieli. Kaikkea kuvataan niin tarkkaan ja kauniisi, muttei kuitenkaan väsyttävästi. Henkilöt esitellään hyvin ja heidän sielunmaisemaansa pääsee heposti kurkistamaan. Hivenen sekavuutta lisää kirjan kahden miesnekilön samankaltaiset nimet: Robert ja Richard. Aluksi se ainakin oli häiritsevää. 

En oikeastaan osaa sanoa kirjasta muuta kuin että se on kaunis rakkaustarina - suhteellisen yksinkertainen sellainen, mutta kaunis kuitenkin. Henkilöhahmoihin on helppo samastua, he ovat inhimillisiä enkä itse ainakaan löytänyt kirjasta ainoatakaan henkilöä, jota olisin inhonnut. Ehkä - jos jotakin täytyy inhota - inhosin Francescaa, joka valitsi niin kuin valitsi. Toisaalta kirja antaa hänelle hyvät syyt valinnalleen, joten no can do! ( :

Lopuksi vielä elokuvan traileri:




ARVIO TÄHDISSÄ:

***


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti