lauantai 17. syyskuuta 2011

Tomek Tryzna: Mene, rakasta


© by Tomek Tryzna 2002
Suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Otava
Aluperäinen teos Idz, kochaj

TAKAKANSI:

Vuosi sitten otin ristiinnaulitun seinältä alas, vedin naulat irti, irrotin Jeesuksen ristiltä, kiedoin sen kädet ja jalat siteeseen ja panin sen makaamaan sänkyyn peiton alle. Kun isä näki mitä tein, syntyi kauhea meteli, vielä pahempi kuin silloin kun söin unissani viidensadan zlotyn setelin, puolet isän palkasta. 

11-vuotias Romek tietää, mitä on köyhyys, nälkä ja häpeä. Sitä paitsi kaikki on Romekin syytä, sillä hän jätti oven auki kun varkaat puhdistivat kodin. Kun isä juopottelee, äiti masentuu eikä Jumalakaan auta, jää perheen pelastaminen Romekin harteille. Hän panee kaikkensa likoon ja matkustaa äitinsä kanssa Varsovaan vaurastumaan. Kaksikon tielle osuu niin huijareita kuin ihmispoloja, eikä onni ota suosiakseen nöyriä vaeltajia. Ehkä tie parempaan kulkeekin mielikuvituksen kautta? Tomek Tryznan herkä lapsuusromaani kiepauttaa todellisuuden ja kuvitelmat vyyhdeksi, jonka läpi Puola hohtaa outoa valoa. 

Vinksahtaneen runollinen ja haikean humoristinen perhetarina 50-luvun Puolasta sukeltaa syvälle lapsen maailmaan, sen oikkuihin, pelkoihin ja onnenhetkiin. 

OMA ARVIO:

Tämä on ensimmäinen lukemani puolalainen teos. Sitä kuvataan hauskaksi ja nokkelaksi, mutta minulle teos esittäytyy kaikkena muuna kuin hauskana. Nokkela se on, ja mielikuvituksellinen, mutta ei hauska. En nauranut edes mielessäni kertaakaan, en edes hymyillyt saatikka kuvitellut hymyileväni. Minusta Tryznan uvaus puolalaisesta köyhästyä perheestä nykykaikaisine ongelmineen oli surullista ja tietyllä tapaa myös ahdistavaa luettavaa. 

Nykyaikana ei enää osata tuottaa teosta, jossa kukaan ei olisi alkoholisti. Aina löytyy yksi (vähintään) ja yleensä se nivoutuu vielä yhteen perheen rahojen kanssa. Joku juo, rahat loppuvat ja ongelmat kasautuvat. Juuri niin käy myös tässä teoksessa. Kaiken lisäksi tuntuu, että kirjan minäkertoja Romek kärsii jonkin sortin psyykkisistä ongelmista - skitsofreniasta tai muusta - enkä koe sitäkään kovin hauskaksi piirteeksi. 

Koen ehkä, että kirja on minun makuuni liian realistinen. Minä elän samoja asioita joka päivä omassa elämässni - joka suoraan tai sitten esim. työn kautta. En todellakaan tahtoisi enää lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta - varsinkaan kun takakansi naamioi sen mielikuvituksellisen hauskaksi - suorastaan todellisuutta pakoilevaksi. Totta on, että todellisuttaa teos pakoilee, mutta valitettavasti realismin kautta. Skitsofrenia vie kauas todellisuudesta, mutta itse sairaus on realistinen. 

Kohtasin teosta edetessäni myös toisen ongelman; vaikeaselkoisuuden. En välillä tiennyt, mikä on kuvitelmaa tai unta ja mikä totta. Tapahtumat vaihtuivat välillä niin vauhdikkaasti, että olin aivan pyörällä päästäni. Mielikuvitusta ja vauhtia teoksesta ei siis puutu. Olisin vain toivonut ymmärtäväni sen tarkoitusperiä, päämäärää ja hahmoja paremmin. Ehkä annan teokselle uuden mahdollisuuden hamassa tulevaisuudessa, mutta ainakaan nyt se ei vedonnut minuun millään tasolla. Lähinnä se jäi inhottavasti roikkumaan monin paikoin ja jätti minun kylmäksi joka tasolla. 

ARVIO TÄHDISSÄ: 

*