keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tauno Palo: Käsi sydämellä


Toimittanut Aino Räty-Hämäläinen 
© Tauno Palon perikunta ja Kustannusosakeyhtiö Tammi
2008 (alkuperäinen painos 1969)

TAKAKANSI: 

Suomalaisen näyttämön kruunaamaton kuningas Tauno Palo (1908-1982) kertoo tässä Aino Räty-Hämäläisen toimittamassa elämänkerrassa oman tarinansa rehtiin ja lämminsydämiseen tapaansa. Pääsemme mukaan niin lapsuudenkodin sopusointuiseen ilmapiiriin kuin uran alkuaikojen suuriin toiveisiin sekä pettymyksiin ja sitten suomalaisen elokuvan ja näyttämötaiteen historiassa vertaansa vailla olevaan menestykseen. Seuraamme Tauno Palon askeleita ensi rakkauden ja myöhempien kiintymysten vaiheilla. Palon omien kokemusten lisäksi kirja tulvii värikkäitä ankdootteja elokuvataiteemme varhaisajoilta. Kirja on runsaasti kuvitettu perhealbumista otetuin kuvin. 

Käsi sydämellä ilmestyi ensi kerran vuonna 1969. Tämä kirjan kahdeksas painos julkaistaan Tauno Palon syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. 

OMA ARVIO:

Tauno Palo on koukuttava kertoja ja siksi ahminkin kirjan yhdessä hetkessä. Tietysti lukukokemusta paransi vielä lukuisat kuvaat, jotka perhealbumeista oli kaivettu. Niitä oli tarinan lukemisen jälkeen ihana tarkastella - vanhoja kun olivat kaikki.

Tauno Palon elämäkerrassa ei ole mitään sen ihmeellisempää. Se ei ole mikään paljastusten arkku tai suurten juonenkäänteiden kehto. Se on pikemminkin tavanomainen kertomus siitä kuinka Tauno Brännäsistä tuli Tauno Palo, kuinka yleisöä pelkäävästä nuoresta pojasta tuli näyttämöiden ja filmien suuri sankari ja romantikko ja millaisia uhrauksia hän minkäkin asian eteen on tehnyt. Mielenkiintoista on se, kuinka yksityiskohtaisesti lapsuus kuvataan ja kuinka vähälle loppujen lopuksi jääkään se osio, jossa tulisi käsitellä Tauno Palon suurta ihailijakuntaa ja hänen kokemuksiaan sen saralta. Kaikkihan nyt tietää, että Tauno Palo oli aikansa suuri ja haluttu mies, mutta se, kuinka hänestä tuli sellainen, jää usein kertomatta.

Kirjan lukee nopeasti ja se on yltympäriinsä mielenkiintoinen teos - jos ko. henkilöstä on vähääkään kiinnostunut. Ei suuria paljastuksia, vain oleellisimmat ja loppujen lopuksi henkilökuvan kannalta ne mielenkiintoisimmat tapahtumat ja piirteet. Suosittelen nopeaksi lukukokemukseksi, josta samalla oppii jotain, mikä on totta.

ARVIO TÄHDISSÄ:

****


 

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Vihdoinkin sitä todellista aikaa, ELI LUKUAIKAA!

Olen ollut nyt kaksi kuukautta tämän blogin saralla aivan hissuksiin. Ei, en ole lopettanut enkä edes aio lopettaa. Jostain syystä joulu, koulu, työt, rakkauselämä ja muu ovat vieneet niin paljon aikaa etten ole kerinnyt lukemaan kirjan kirjaa. No, nyt kun joulustressi on ohi ja työtkin ovat (typerää kyllä) loppuneet, olen ehtinyt taas aloittaa rakkaan rakkaan kirjaharrastukseni. Ensimmäiseksi ahmin tuossa eilen jouluaattona Tauno Palosta kertovan kirjan, josta arvio seuraavassa postauksessa. 

Kamalasti lukemattomia kirjoja odottaa kirjahyllyssä, joten kirjastoon ei ole taas vaihteeksi asiaa - paitsi jos on kyse koulukirjoista. Niitä kun yliopistossa tarvitsee koko ajan uusia. En oikein tiedä vielä minkä lukisin seuraavaksi. Kerro minulle Zorbas olisi tyrkyllä, mutta saas nähdä nyt. 

Lukijoilleni välitän kuitenkin syvimmät pahoitteluni tästä hiljaiselosta. Se loppuu nyt. Yritän saada nykyisen elämäni sen verran tasapainoon, että saisin rakkaan harrarukseni mahtumaan johonkin koloseen. Voi olla, että juuri siksi olen ollut niin rikki välillä kun en ole kerinnyt lukemaan kirjan kirjaa kahteen kuukauteen. Oppikirjoja ei lasketa sillä niistä tulee useiten vain tuskainen ja stressaantunut olo.