torstai 16. elokuuta 2012

Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi


JUVA 1997

TAKAKANSI: 

Liian paksu perhoseksi kertoo epätavallisen suurenkokoisesta Kaisusta ja hintelästä Ernistä, romaanin aika on kaukainen 60-luku, näyttämönä epämuodikas Ruutinojan Sekatavara Pohjanmaalla. 

Liian paksu perhoseksi on surumielisen huumorin sävyttämä tragikomedia. Ja ehdottomasti rakkausromaani. 

OMA ARVIO: 

Kerran löysin tämän kirjan halvalla kirpputorilta. En tiennyt siitä oikeastaan mitään, mutta pakko se oli ostaa kun aina siitä kuitenkin kuulee puhuttavan. Sitä mietti, että onko se muka niin puhumisen arvoinen kirja. Ja onhan se. Liian paksu perhoseksi anasti juuri paikkansa minun suosikkikirjojeni listalla. En ole aikoihin lukenut yhtä mukaansatempaavaa teosta. Se oli samaan aikaan hauska, mutta surullinen. Surusta huolimatta teos ei ollut hetkeäkään raskas. Päinvastoin. Huvittavinta siinä juuri oli se, että raskaistakin asioista tunnuttiin kirjassa pääsevän ihmeen kevyesti yli. Asiaa on ehkä hankala selittää, mutta lähinnä tarkoitan sitä kun Erni ja Kaisu löytävät kolaroidun auton ja lähtevät kiidättämään vielä hengissä olevaa lasta sairaalaan. Sairaalassa lapsi on kuitenkin jo kuollut. Monessa kirjassa tätä tapahtumaa puitaisiin tuhottoman kauan; mitä sairaalassa tapahtui, mitä heiltä kyseltiin, kuinka tapaus jäi heitä vaivaamaan jne jne. Mutta tässäpä teoksessa Kaisu ja Erni vain astelevat sairaalasta ulos murheissaan eikä asiaa sen koommin jäädä vatvomaan. Niin käy useassa kohtaa kirjassa. 

Kirja herättää ehdottomasti toivoteita siitä, että meille kaikille on jossakin joku - huolimatta siitä millaisesta perheestä tulemme, miltä näytämme ja millaiset tapamme ovat. Siinä mielessä tämä on siis ehdottomasti rakkausromaani. Kirjan ahmii yhdeltä istumalta ja kun se loppuu, on samaan aikaan helpottunut, mutta myös hieman pahoillaan. Olisihan sitä nyt voinut vielä vähän lisää kurkistaa Ruutinojan Sekatavaran arkeen. 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Se on hauskaa ja kevyttä lukemista - vaikka kesäksi. Itselleni ei ainakaan kirjaa lukiessa tullut kertaakaan paha mieli - pikemminkin hykerryttävä. Lukekaa ihmeessä jos ette ole vielä lukeneet! 

ARVIO TÄHDISSÄ: 

*****



Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata


Ruotsinkielinen alkuteos: Män kan inte våldtas
© Märta Tikkanen 1975
Kustannuosakeyhtiö Tammi 1976

TAKAKANSI:

- Minä olen raiskannut miehen. Ettekö te kuule mitä minä sanon? Olen raiskannut miehen, jonka nimi on Martti Wester. Hän makaa sänkyyn sidottuna. Minä raiskasin hänet. 
Näin Tova Randers, 0-vuotias eronnut kahden lapsen äiti, yrittää puhelimessa vakuuttaa poliisille raiskanneensa miehen, mutta poliisi ei ota uskoakseen. Tova itse on maattu väkisin ja hän on päättänyt kostaa, maksaa samalla mitalla takaisin ja näyttää hänet raiskanneelle miehelle, miltä se oikein tuntuu. Ja hän näyttää...
Tämä Märta Tikkasen kohuromaani ei ole kuitenkaan kertomus vain tästä tapahtumasarjasta, teon valmistelusta, teosta ja sen vastaanotosta. Se on moderni romaani vahvemman sukupuolen piiloväkivallasta; kertomus meidän yhteiskunnastamme, miesten luomasta maailmasta, jossa ihmissuhteet niin suuressa määrin perustuvat alistamiselle ja nöyryyttämiselle, alistumiselle ja nöytymiselle. Se on kuvausta tästä todellisuudesta, jossa valta ja kunnia ovat voimakkaan. 


OMA ARVIO: 

Tämä ei tosiaan kansitekstinkään perusteella ollut mitään kevyttä kesälukemista - joskaan en niin alunperin olettanutkaan. Pidän itse Märta Tikkasen runoista ja päätin kokeilla myös hänen kaunokirjallisuuttaan. Täytyy sanoa, ettei se kenties purrut aivan samalla tavalla kuin runot. Tiesin kyllä, että Tikkanen kirjoittaa realistista kirjallisuutta ja hän pureutuu melko arkisiin, joskin hivenen piiloteltuihin yhteiskuntamme aiheisiin. En tiedä oliko aika huono vai olenko lukenut liikaa samantyyppistä kirjallisuutta, mutta Tikkasen romaani sai minut vain kiukkuiseksi. Turhautumiseni liittyi ehkä liikaan arkisuuteen ja synkkään yhteiskuntakuvaukseen. Inhorealismin aika elämässäni ei ole nyt. 

Huvittavinta kirjassa oli ehkä se, että se onnistui käsittelemään vain ja ainoastaan sitä yhtä aihetta koko ajan. Yleensä kirjassa käsitellään myös jotain toista seikkaa - kuten esimerkiksi lasten kuulumisia ulkomailla tai tapahtumia työpaikalla. Märta Tikkanen onnistuu kuitenkin koko kirjan ajan vatvomaan tämä raiskausjuttua puolin jos toisin. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. 

On vaikea suositella kirjaa, jos ei siitä itse erityisemmin pidä. Sanonpa kuitenkin sen, että jos inhorealismi ja aihe, joka ei vieläkään ole osa yhteiskuntaamme, kiinnostaa, niin kannattaa lukea varsinkin tämä Märta Tikkasen romaani. En tiedä odottaako innolla vai kauhulla Märtan muita romaaneja, jotka odottavat vuoroaan kirjahyllyssäni... 


ARVIO TÄHDISSÄ:

**