torstai 16. elokuuta 2012

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata


Ruotsinkielinen alkuteos: Män kan inte våldtas
© Märta Tikkanen 1975
Kustannuosakeyhtiö Tammi 1976

TAKAKANSI:

- Minä olen raiskannut miehen. Ettekö te kuule mitä minä sanon? Olen raiskannut miehen, jonka nimi on Martti Wester. Hän makaa sänkyyn sidottuna. Minä raiskasin hänet. 
Näin Tova Randers, 0-vuotias eronnut kahden lapsen äiti, yrittää puhelimessa vakuuttaa poliisille raiskanneensa miehen, mutta poliisi ei ota uskoakseen. Tova itse on maattu väkisin ja hän on päättänyt kostaa, maksaa samalla mitalla takaisin ja näyttää hänet raiskanneelle miehelle, miltä se oikein tuntuu. Ja hän näyttää...
Tämä Märta Tikkasen kohuromaani ei ole kuitenkaan kertomus vain tästä tapahtumasarjasta, teon valmistelusta, teosta ja sen vastaanotosta. Se on moderni romaani vahvemman sukupuolen piiloväkivallasta; kertomus meidän yhteiskunnastamme, miesten luomasta maailmasta, jossa ihmissuhteet niin suuressa määrin perustuvat alistamiselle ja nöyryyttämiselle, alistumiselle ja nöytymiselle. Se on kuvausta tästä todellisuudesta, jossa valta ja kunnia ovat voimakkaan. 


OMA ARVIO: 

Tämä ei tosiaan kansitekstinkään perusteella ollut mitään kevyttä kesälukemista - joskaan en niin alunperin olettanutkaan. Pidän itse Märta Tikkasen runoista ja päätin kokeilla myös hänen kaunokirjallisuuttaan. Täytyy sanoa, ettei se kenties purrut aivan samalla tavalla kuin runot. Tiesin kyllä, että Tikkanen kirjoittaa realistista kirjallisuutta ja hän pureutuu melko arkisiin, joskin hivenen piiloteltuihin yhteiskuntamme aiheisiin. En tiedä oliko aika huono vai olenko lukenut liikaa samantyyppistä kirjallisuutta, mutta Tikkasen romaani sai minut vain kiukkuiseksi. Turhautumiseni liittyi ehkä liikaan arkisuuteen ja synkkään yhteiskuntakuvaukseen. Inhorealismin aika elämässäni ei ole nyt. 

Huvittavinta kirjassa oli ehkä se, että se onnistui käsittelemään vain ja ainoastaan sitä yhtä aihetta koko ajan. Yleensä kirjassa käsitellään myös jotain toista seikkaa - kuten esimerkiksi lasten kuulumisia ulkomailla tai tapahtumia työpaikalla. Märta Tikkanen onnistuu kuitenkin koko kirjan ajan vatvomaan tämä raiskausjuttua puolin jos toisin. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. 

On vaikea suositella kirjaa, jos ei siitä itse erityisemmin pidä. Sanonpa kuitenkin sen, että jos inhorealismi ja aihe, joka ei vieläkään ole osa yhteiskuntaamme, kiinnostaa, niin kannattaa lukea varsinkin tämä Märta Tikkasen romaani. En tiedä odottaako innolla vai kauhulla Märtan muita romaaneja, jotka odottavat vuoroaan kirjahyllyssäni... 


ARVIO TÄHDISSÄ:

**


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti