maanantai 29. heinäkuuta 2013

Laila Hirvisaari (Hietamies): Vienan punainen kuu


© Laila Hietamies
1992

TAKAKANSI:

Vienan vaarat ovat valtavat, lehdot lempeät, vedet kimmeltävät kirkkaina. Sen ihmisen rakastavat maataan. 
      Sinne palaa rikkaana miehenä Ilja Huotari kierrettyään maailman turut ja rakentaa talon jonka veroista Vienassa ei ole ennen nähty. 
      Siellä varttuu nuoreksi naiseksi kaunis, vaalea Anna-Liisa, jonka tulevaisuus näyttää olevan rakkautta ja onnea täynnä. 
     Mutta miten vähän kukaan tietää edes omista tunteistaan, kun kaikki ympärillä äkkiä ja rajusti muuttuu. 
     Laila Hietamiehen romaani vangitsee ja lumoaa. Sen väkevien ihmiskohtaloiden taustana elää tarunhohtoinen Viena historiallista totuuttaan. Tuo houkuttava maa, jonka aarteita tavoittelevat niin monet. 

OMA ARVIO:

En tiedä kumman nimen olisin kirjoittanut otsikkoon, sillä jos oikein muistan, Laila Hietamies erosi jossain vaiheessa miehestään ja otti oman sukunimensä takaisin. Hänen kirjoistaankin painettiin siis uusia painoksia uudella nimellä. Minulla sattuu olemaan vanha painos, samasta naisesta on kuitenkin kyse. 

Vienan punainen kuu on teos, jolta en osannut odottaa mitään. Laila Hirvisaari on minulle tuntematon kirjailija siinä mielessä, että vaikka hänen nimensä kuuluu joka puolella, en ole eläissäni lukenut häneltä teostakaan. Olen aina ajatellut, että Hirvisaari kirjoittaa tätimäistä tekstiä, sellaista ärsyttävää lässytystä, jota en todella tahdo lukea. Mökkihyllyn kirja-antia selaillessani Vienan punainen kuu oli kuitenkin houkuttelevin enkä tosiaan kadu valintaani. Teos todisti, ettei Hirvisaari ole tätimäinen lässyttäjä ja avasi minulle täysin uuden kirjamaailman. Kun edellisessä kirja-arviossani (Haukka, minun rakkaani) kerroin haluavani lisää Utriota, voin sanoa saman Hirvisaaresta; Lisää kiitos! (Onneksi mökkihyllystä löytyy)

Vienan punainen kuu on teos, joka loppuu ennen kuin oikeastaan ehtii alkaakaan. Ja hyvä niin! Pitkälle kirjaa sai lukea melko huolettomin ajatuksin, mutta loppua kohden kun sisällissota kirjan sivuilla varsinaisesti pääsee Vienan Karjalan alueellakin vauhtiin, toivoi, ettei enää olisi pitkä matka viimeiselle sivulle. Ja kuinka ollakaan, Hirvisaari osaa lopettaa teoksensa juuri oikeaan kohtaan; onnelliseen, mutta haikeaan. Ja silti mikään siinä tarinassa ei saa päätöstään. Toki jos Suomen historiasta on vähääkään perillä, voi päätellä kuinka siinä tarinassa loppujen lopuksi käy, mutta henkilöhahmojen tarinoista voi vain luoda omia mielikuviaan. 

Teoksessa on vain tärkeitä ja hyviä henkilöhahmoja. Itse tykästyin päähenkilöön, Anna Liisaan, joka valinnoissaan ja ajatuksissaan tuntuu henkilökohtaiselta. Erityisesti hänessä tapahtuu kirjan aikana sellaista kasvua, jota kirjan henkilöltä toivookin. Ja sitten on niitä hahmoja, jotka eivät kasva, ja joita kirjat myöskin tarvitsevat. Kirja tarjoaa vastakkainasettelua ja vaatii sopeutumiskykyä myös lukijaltaan. Vienan punainen kuu on kaunis kuvaus Anna Liisan elämästä lapsesta aikuisuuden vaikeisiin valintoihin ja se todentaa myös pelottavan vankkumattomasti, että vaikka aikuisen maailma on täynnä valintoja, on myös olemassa sellaisia valintoja, joihin et itse voi vaikuttaa, jotka ikään kuin valitaan sinun puolestasi. 

Olen iloinen, että päädyin lukemaan kirjan. Onhan se kauheimmillaan ihan hirveää luettavaa, mutta kauneimmillaan mitä upeinta historian ja ihmiskohtaloiden kuvausta. Historiasta kertovat kirjat vaativat oman aikansa ja minä valitsin juuri sopivan ajan. Suosittelen kirjaa taas jos oma historia kiinnostaa, jos mielenkiintoiset ihmiskohtalot kiinnostavat ja jos haluat oikaista kenties minun kanssani samansuuntaisia uskomuksiasi kirjailijasta. 

ARVIO TÄHDISSÄ: 

*****


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti