sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Anni Polva: Penni ajatuksistasi


1981

TAKAKANSI:

"Ulla oli vihainen itselleen: kuinka hän oli voinutkin olla niin sinisilmäinen, että oli antanut Jarin vetää itseään nenästä! Mutta se olikin sitten viimeinen kerta, kun tämä tyttö uskoi miesten imeliin sanoihin! Tästä lähtien hän pitäisi hauskaa miesten kustannuksella ja juoksuttaisi heitä mielensä mukaan. 
Mutta miten sitten kävikään: Ulla lähti miettimään tulevaisuuttaan kummiensa Hannan ja Jalmarin luokse ja tapasi siellä Maailman Sinisimmät Silmät. Ne kuuluivat Heikille, joka tuntunut kuitenkaan ottavan Ullaa vakavasti, vaan piti häntä pahaisena pikkutyttönä. Tarvittiin vaiherikas kesälomamatka - jonka aikana ehtikin sitten tapahtua kaikenlaista odottamatonta - ennen kuin Ulla saattoi todeta, etteivät kaikki siniset silmät olleetkaan petollisia!"

OMA ARVIO: 

Anni Polvan kirjat edustavat minulle rentoa lukuhetkeä. Kun haluan vain viihtyä kirjan parissa, ehkä nauraa silloin tällöin, valitsen Anni Polvaa. Tämä teos ei ehkä ollut siellä hauskimmasta päästä Polvan teoksia, mutta menetteli ja oli ainakin kevyttä. Juuri sopiva teos jouluähkyn sulattelulle ja uuden vuoden kirjahaasteen avaamiselle. 

Kirjan takakansi on mielestäni ehkä hieman harjaanjohtava, sillä minusta päähenkilö Ulla ei varsinaisesti leiki miesten kustannuksella vaan käyttäytyy kuin kuka tahansa "keskenkasvuinen" tytönretale. Toisaalta kun ottaa huomioon kirjan kuvaaman ajan, voi olla, että takakannen kuvaus on kuitenkin varsin osuva. 

Varsinaista tarinaa kirjassa ei ole - tai ei ainakaan sellaista odottamattomien käänteiden täyttämää. Melko tasapaksua tarinointia. Ehkä juuri siitä syysytä kirja ei imaissut minua mukaansa. Luin kirjaa vain kun ei ollut mitään muutakaan tekemistä tai kun en saanut unta. Itsessään kirja ei houkutellut minua. 

Onneksi kirjan on sopivan pituinen. Kyllä se hetkessä lienee jos sillä tavoin orientoituu. Kirja on hyvä valinta kun ei halua ajatella tai kokea valtaisia tunteita. Vaikka voihan tämä tietysti jollekin toiselle herättää tunteita, joita se ei minussa herättänyt. Ja eipä kai kirjan aina tarvitse tunteita herättääkään... Vai pitääkö? 

ARVIO TÄHDISSÄ:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti