sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sirpa Kähkönen: Kuu taskussa


Kustannusosakeyhtiö Otava
1991

Esittely (wikipedia)

Kähkösen ensimmäinen nuortenkirja Kuu taskussa ilmestyi vuonna 1991. Se kertoo epäsovinnaisesta rakkaudesta. Tarinan minäkertoja, 15-vuotias Martin, rakastuu itseään 11 vuotta vanhempaan naiseen Ainoon. Rakkaus on toiselle tinkimätön totuus ja toiselle leikkiä.


Oma arvio: 

Yhtenä koulutehtävänä eräälle kurssille oli lukea itselle uusi nuorten romaani ja suositella sitä. Minä en ole koskaan lukanut pahemmin nuorten romaaneja (edes ollessani sen ikäinen), mutta muistin ostaneeni kirpputorilta tämän kyseisen kirjan, koska pidän Sirpa Kähkösestä kirjoittajana. 

Eikä hän totitesti pettänyt minua nuortenkirjatuotannollaankaan, sillä vaikka kirjan aihe on verraten naiivi ja aika kaukana omasta maailmastani, oli se varsin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Kirjan päähenkilö on kuitenkin jossain määrin makuuni aikuisempi kuin useat kirjoissa kuvatut 15-vuotiaat. 

Teos on kirjoitettu minä-näkökulmasta, kirjakielellä ja vielä tarkemmin sanottuna "stadin" slangimurteella. Ihan kaikkea en usko ymmärtäneeni, mutta monelle nuorelle tämä kirja voisi toimia jo ihan pelkästään kielensä puolesta. Toki kirja kuvaa 1980-1990-lukujen nuorisoelämää eikä siten ole aivan sitä tuoreinta juttua, mutta paljon on sellaista, mikä ei varmasti koskaan muutu. Nuoret ihmiset ovat olleet samanlaisia vuosikymmenistä huolimatta. 

Jos jotain miinusta kirjasta pitää sanoa, niin paikoin se on hieman epäselvä, sillä päähenkilön perhesuhteita avataan vasta kirjan loppupuolella. Alussa minulta ainakin vei aikaa kun yritin ymmärtää kuka kirjassa on kuka suhteessa päähenkilöön. 

Suosittelen kirjaa luettavasti ihan kenelle tahansa. Se on loppuviimein varsin leppoista ja ihan hauskaakin luettavaa eikä se tosissaan kuvaa "teiniangstia" pahimmillaan. Kirjan lukee nopeasti. 

Arvio tähdissä:

Nuorten kirjaksi teos ansaitsee **** tähteä.